Balaton, "Mutainen helmi"

Varsinaisena toiseksi viimeisenä päivänämme päätimme tehdä kämppisteni Emmin ja Rebecan sekä muutaman muun suomalaisen tytön kanssa päiväretken Balaton-järvelle, jota niin moni paikallinen oli meille kehunut. Balaton on tunnettu Keski-Euroopan suurimpana lätäkkönä, jonka vesi näyttää kimmeltävän siniseltä. Se onkin Unkarin suosituin matkakohde heti Budapestin jälkeen. Balaton-järven lempinimelle on kuitenkin syynsä, sillä lähemmin tarkasteltuna pitkän ja matalan järven veden väri vaihtelee vaaleankeltaisesta maitokahvin ruskeaan. Lähdimme matkaan heti aamusta, klo. 7.00 junalla ja saavuimme perille noin klo.10.30. Meno-paluun hinta opiskelijalle oli noin 2020 HUF eli noin 6,80€. Suomessa en tällä hintaa saisi edes meno-paluulippua Helsinki-Vantaa välille.



Hyppäsimme junasta pois Balatonfüred-nimisellä asemalla, joka tuntui olevan erityisesti turistien suosiossa. Balatonfüredin sanotaan olevan järven pääkaupunki ja uusia hotelleja sekä turisteille suunnattuja ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä oli joka puolella! Rantaa komistivat valtavat huvijahdit ja purjeveneet.



Koska turistikausi ei ole aivan vielä käynnissä ja kaiken lisäksi oli maanantai, saimme nauttia Balaton-järven rauhasta. Balatonfüred oli melko nopeasti nähty, joten hyppäsimme bussiin, joka kuljetti meidät lähikylään nimeltä Tihany. Tarkoituksenamme oli vuokrata polkupyörät jommasta kummasta kaupungista ja kiertää hieman järveä, mutta valitettavasti emme löytäneet auki olevaa pyörävuokraamoa, jossa joku olisi meitä ymmärtänyt. Tihany paljastui oikein sieväksi pikkukyläksi, joka tosin sekin oli melko nopeasti nähty. Maisemat täältä olivat upeat. Turismin jäljet näkyivät tosin melko selvästi myös tässä kylässä.





Mielestäni päivä näiden kahden kylän näkemiseen riitti vallan mainiosti. Sää oli hieman pilvinen, mutta paikoitellen aurinkokin vilahti. Hauska reissu kuitenkin, kiitos kaikille matkaseuralaisille!

(apuna käytin nettisivua: http://www.hs.fi/matkailu/artikkeli/Mutainen+helmi/HS20070811SI1ME01p83)

Läksiäiset

Kolme kuukautta täällä Unkarissa on vierähtänyt älyttömän nopeasti. Tuntuu, että vasta äsken juhlimme tupaantuliaisiamme ja nyt olikin jo läksiäisten vuoro. Tupa oli täynnä niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin vaihto-opiskelijoita, mutta iloksemme saimme myös muutamia paikallisia paikalle! "Flatpartyissä" eli niin kutsutuissa kotibileissä, joihin olemme päässeet osallistumaan, on ollut tapana, että jokainen tuo mukanaan jotain pientä suolaista, mahdollisten omien juomien lisäksi. Tällä kertaa myös me lisäsimme kutsuumme "BYOB and some snacks", mutta päätimme kuitenkin valmistaa myös itse jotain pientä juhliimme. Koska meillä ei ole asunnossamme uunia, lainasimme muutaman kaverimme keittiötä ja menimme heidän luokseen valmistamaan pullia, kinkkupiirakkaa sekä feta-punasipulipiirakkaa. Kaikki kävivät juhlissamme hyvin kaupaksi, ja saimme paljon kehuja.





Kämppiksiäni tulen täältä Unkarista ehdottomasti kaipaamaan. Jokaisella meistä on ollut omat vaikeat hetkemme täällä Unkarissa, mutta vaikkemme kaikki alun alkaen tunteneet toisiamme, olemme jakaneet niin iloja kuin suruja yhdessä, ja täytyy sanoa, että heistä on tullut minulle todella hyviä ja tärkeitä kavereita. Ikävä tulee erityisesti yhteisiä aamupalahetkiä! Välillä heidänkin kanssaan on kuitenkin saanut olla sanoistaan tarkkana ja varoa, ettei vahingossakaan loukkaa toista. Omia tyttöjä Suomessa (+ yksi Ausseissa), joiden kanssa voi jakaa aivan kaiken, on kuitenkin jo kamala ikävä <3 En malta odottaa yhteisiä kahvihetkiämme, nähdään pian!

Tippaaminen

Kuten melko monessa maassa, myös Unkarissa, on soveliasta tipata lähes kaikkialla (esimerkiksi takseissa, ravintoloissa, kampaamoissa) ja käsittääkseni tipit muodostavat melko suuren osan palvelualojen henkilöstön palkoista. Monissa paikoissa tippi on lisätty usein laskun loppuun (n.10-15%), jolloin ekstraa ei enää sen päälle tarvitse laittaa.

Tavallisesti tipin jättäminen on ele, joka viestii, että asiakas on tyytyväinen ja valmis maksamaan hiukan pyydettyä enemmän. Kuitenkin tuntuu, että joissakin paikoissa tarjoilijat odottavat saavansa enemmän, mikäli tippiä ei ole lisätty laskun loppusummaan, siitä huolimatta että palvelu on ollut surkeata. Hyvä esimerkki sattui jokin aika sitten kämppisteni ollessa kahvilassa, jossa tarjoilija käyttäytyi todella tökerösti. Menut paiskattiin pöytään, eikä tarjoilija ollut liian palvelualtis muutenkaan. Yksi kämppiksistäni koki palvelun sen verran ikävänä, että päätti olla tippaamatta lainkaan ja maksaa tasan sen summan, joka laskuun oli kirjattu, jolloin tarjoilija ilmoitti suuttuneena: "This is not enough!". Kämppikseni ilmoitti tippaavansa ainoastaan hyvästä palvelusta ja tämä ei sitä hänen mielestään ollut. Tarjoilija suuttui entistä enemmän. Mielestäni kämppikseni toimi täysin oikein, sillä jonkinlaista ammattitaitoa ja palvelualttiutta täytyy asiakaspalvelussa työskentelevän omata siitäkin huolimatta, että asiakaspalvelukulttuuri on täällä erilainen kuin meillä Suomessa. Kaupoissa apua saa harvoin englanniksi, mikäli sitä tarvitsee ja tavalliset ruokakaupan kassat näyttävät usein enemmän kuin tympääntyineiltä, eikä heitä ei voi tosiaan kehua asiakaspalvelun ammattilaisiksi. Palautetta eivät kerää juuri muut kuin hotellit, joten se tuntuu olevan melko länsimaalainen tapa. Suomeen on kuitenkin kiva palata ja päästä asioimaan kaupassa, jossa kaupan kassalta saa usein hymyn sekä hyvänpäiväntoivotuksen. Suomessa ei myöskään enää tarvitse ihmetellä, tuleeko tipata vai ei ja jos, niin kuinka paljon.

Vaikeuksia

Vaikka olenkin viettänyt täällä Unkarissa aivan mieletöntä aikaa, on tielle sattunut myös monia, monia ongelmia. Etenkin vaihtomme alun koimme erittäin vaikeana. Alun perin minun ja kämppikseni Emmin oli määrä saapua tänne Budapestiin vasta maaliskuun alussa ja olla siten toukokuun loppuun asti, mutta koska tänne saapui koulustamme myös muutama muu suomalainen opiskelija toisen ohjelman kautta, meiltä kysyttiin, mikäli meidän olisikin mahdollista saapua jo helmikuussa ja lähteä siten jo huhtikuun lopussa Suomeen. Tämä kuulosti oikein hyvältä vaihtoehdolta kesätöitä, opinnäytetyötä yms. ajatellen, joten suostuimme tähän ilomielin. Tieto ei kuitenkaan ollut saavuttanut kaikkia, minkä vuoksi opettajamme Vera sekä kv-koordinaattorimme Gábor olivat meidän saapumisestamme hieman ihmeissään. Seuraava ongelma olivat ne kuuluisat medical papersit, joita emme olleet ottaneet Suomesta mukaamme, sillä koulun puolesta meidän annettiin ymmärtää, ettemme niitä tarvitsisi. Täällä meistä otettiin kuitenkin yhtä jos toista näytettä (verinäytteet, EKG, Thorax-röntgen, verenpaine, virtsa- ja ulostenäyte, MRSA-näyte jne.). "Hämmästyksekseni" sain todeta olevani täysin terve. Mitä nyt lääkäri hinkkasi omaa jalkoväliään ja sanoi: "Maybe too little iron.." tarkoittaen luultavasti liian alhaista hemoglobiiniani.

Luulimme ohjelmamme olevan täysin selvä, kunnes saimme lopullisen version kv-koordinaattoriltamme. Tässä versiossa ohjelmamme oli tarkoitus loppua vasta toukokuun puolessa välissä. Olimme ystävällisesti yhteydessä Gáboriin ja vastaukseksi saimme melko töykeän viestin:

"However, I have to tell you that cancelling your last 3 weeks' programme
causes a bit of a headache for (both the host institution and) Vera. As you may know it's not very easy to organize hospital/clinical placements not just in Hungary but
anywhere in the world. So it causes a little inconvenience in our relationship but the what is much more unpleasant are the administrative
issues related to the reorganization."

Kaikista hauskinta on se, että opettajamme ovat nähneet vaivaa etsiään meille harjoittelupaikkoja ja siltikin olemme kulkeneet viimeiset viisi viikkoa sairaanhoitajaopiskelijoina fysioterapeuttien perässä. Enää emme voi muuta kuin nauraa koko jutulle!

Lisäksi kieliongelmia täällä on ollut enemmän kuin riittävästi ja täytyy sanoa, että hieman ihmetyttää, miten tänne voidaan edes lähettää opiskelijoita. Aluksi koulumme lupasi meille kielikurssin, mutta kun kurssin hinta paljastui, perääntyi koulu välittömästi. "Hyvin te siellä englannilla pärjäätte" kuului muutamankin opettajan suusta. Noh, tiedä häntä, mutta mikäli englannilla ei ole pärjätty, niin melko pitkälle sitä pääsee myös ilmeillä ja eleillä. Unkarin kieltä ei ole juurikaan tarttunut korvien väliin, muutamia sanoja lukuun ottamatta (kiitos, kyllä/ei, tiedän/en tiedä ja muutamia viikonpäiviä, numeroita jne..) Selkeimmin mieleeni on kuitenkin jäänyt sana "Persze" (=tietysti), jota nämä unkarilaiset hokevat jatkuvasti.

Paitsi, että olemme päässeet taistelemaan kouluun ja harjoitteluun liittyvistä asioista, olemme myös turhautuneet muutaman kerran asuntoomme liittyvissä jutuissa. Lamppuja olemme joutuneet vaihtamaan muutamia kertoja ja vaikka se kuulostaa sellaiselta toimenpiteeltä, jonka nainenkin voi hoitaa, ei se ole ollut liian helppoa, sillä huoneet ovat todella korkeat. Lisäksi olemme päässeet vaivaamaan putkimiestä sekä lukkoseppää. Vuokranmaksu ei ole hoitunut aivan niin helposti kuin olisimme toivoneet ja tämänkin kuun vuokra on vielä maksamatta, sillä emme ole sopineet mitään erityistä vuokranmaksupäivää vuokraisäntämme kanssa.



Huomenna saamme Emmin kanssa viimeisen vieraamme tänne Budapestiin, koulukaverimme Annen. Perjantaina tarkoituksenamme olisi järkätä kämppisteni kanssa Farewell-partyt toisille vaihtareille sekä muille ihmisille, joihin olemme täällä vaihtomme aikana tutustuneet. Lauantaina yritämme puolestaan kaivaa jostain päin Budapestia sporttipubin, jonne voisimme mennä kannustamaan Suomen jääkiekon mm-joukkuetta :D! Maanantaille suunnitelmissa olisi puolestaan vielä päiväreissu Balaton-järvelle, joka on kuulema upea paikka!

Kotihoito

Viimeiset neljä viikkoa olemme olleet Emmin kanssa harjoittelussa kotihoidossa. Täällä Unkarissa kotiin on mahdollista saada sairaanhoitajien lisäksi fysioterapeutteja ja jopa puheterapeutteja. Koska tämän alueen sairaanhoitaja ei puhu lainkaan englantia, olemme olleet kahden paikallisen fysioterapeutin, Istvanin sekä Zsuzsien, mukana kotikäynneillä. Ensimmäisellä viikolla olin Zsuzsien kanssa ja Emmi Istvanin. Seuraavalla viikolla vaihdoimme ohjaajia jne. Molemmat fysioterapeutit ovat todella mukavia ja puhuvat hyvin englantia. Sairaanhoitajan, Mariannen, mukaan pääsimme ainoastaan kahtena kertana.

Vaikka emme opiskelekaan fysioterapeuteiksi, emmekä ehkä saaneet siksi harjoittelusta saman verran irti, pidin tätä kokemusta erittäin hyvänä. Opiskelijavaihtoon lähtemisessä ei ole aina kyse uusien asioiden oppimisesta, vaan vaihto on myös uuteen kulttuuriin tutustumista ja sen oppimista. Paitsi, että pääsimme seuraamaan, minkälaista fysioterapiaa potilaat harjoittavat kotona, pääsimme myös näkemään, miten paikalliset ihmiset täällä asuvat ja elävät. Hämmästyksekseni ainoastaan muutama ihminen kieltäytyi päästämästä meitä koteihinsa. Koti koetaan usein omana ja intiiminä, turvallisena paikkana, eikä sinne tavallisesti haluta päästää kovin ulkopuolisia ihmisiä, joten ymmärrän tämän asian täysin.

Kotihoidon piirimme sijaitsi melko kaukana keskustasta, lähiössä, jonne Kõbànya-Kispestin metroasemalta bussimatka kesti vielä noin tunnin verran. Havainnollistaakseni sijaintia laitan tähän metrokartan. Budapestissa on mielestäni valtavan hyvä julkisten kulkuyhteyksien verkosto. Metrot kulkevat melko pitkälle asti. Lisäksi täällä näkee ratikoita, busseja, junia sekä johdinautoja. Maksan omasta opiskelijan kuukausikortistani 3550HUF eli vajaa 13€.



Neljän viikon aikana olen päässyt näkemään kaikenlaisten ja eri ikäisten potilaiden kuntoutusta. Osa on ollut edelleen työssäkäyviä, joille on saatettu tehdä esimerkiksi polvi- tai lonkkaleikkaus, osa on puolestaan saanut aivohalvauksen ja tarvitsevat sen vuoksi kuntoutusta. Osalla on puolestaan tavattu osteoporoosia ja liikuntavaikeuksia esimerkiksi luiden tai nikamien murtumien vuoksi, minkä vuoksi he saavat fysioterapiaa. Myös kehitysvammaisen nuoren pojan fysioterapiaa olen päässyt seuraamaan. Täällä Unkarissa on hyvin yleistä, että esimerkiksi vanhuksia hoidetaan kotona, tavallisimmin omaishoitajana toimii joko potilaan aviopuoliso tai lapset. Vanhainkotia pidetään lähes viimeisenä vaihtoehtona, eikä siitä ole yleisesti kovin positiivista mielikuvaa. Harjoittelumme aikana näimmekin useita potilaita, jotka itse luokittelisin jo meillä Suomessa terveyskeskuksen vuodeosastolle. Unkarin valtio tukee omaishoitajia pienellä rahasummalla ja fysioterapeutti Zsuzsien mukaan moni ihmisistä valitsee kuitenkin tämän rahasumman, mikäli on itse työtön.

Paitsi että pääsimme seuraamaan fysioterapiaa, pääsimme myös tutustumaan unkarilaisten koteihin. Täytyy sanoa, että perheen varakkuus näkyy melko selvästi asumisessa. Esimerkiksi kehitysvammainen poika asui pienessä, vanhassa kerrostalokaksiossa tämän äidin sekä isän, kahden sisaruksen ja heidän pienten lasten kanssa. Lisäksi talouteen kuului aivan valtavan kokoinen koira. Toisaalta pääsimme näkemään myös viimeisen päälle huollettuja omakotitaloja, joiden alakerrasta paljastui kuntosali tai uima-allas, valtava laajakuva-tv, pihalta mona autoa jne. Muistan lukeneeni jokin aika sitten Helsingin Sanomien julkaiseman artikkelin Unkarin terveydenhuoltojärjestelmästä. Lähinnä artikkeli käsitteli terveysdenhuoltohenkilöstön huonoja palkkoja ja kirjekuoria, jotka potilaat jättävät esimerkiksi leikkauksen tehneelle kirurgille palkkioksi, eräänlaisena tippinä tehdystä työstä. Artikkelin mukaan nämä tipit muodostivatkin lopulta melko suuren osan lääkärin palkasta. Näitä tällaisia kirjekuoria olen myös nähnyt kotihoidossa. Suoraan en ole asiasta kehdannut kysyä ja olenkin mieluummin ollut asiasta hiljaa sekä esittänyt kuin en olisi huomannutkaan koko kirjekuorta. Vaikka olen pitänyt unkarilaisia hieman töykeinä, enkä tosiaan minään asiakaspalvelun ammattilaisina, ovat nämä unkarilaiset ihmiset, joiden luona olen päässyt vierailemaan, olleet todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Vain harvan kanssa olen kuitenkin onnistunut kommunikoimaan englanniksi, minkä vuoksi koenkin, että olisin saanut harjoittelustani enemmän irti, mikäli olisin ymmärtänyt kieltä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno kokemus! Harjoitteluni kotihoidossa näiden fysioterapeuttien kanssa päättyi siis tänään, torstaina, ja viimeisen päivän kunniaksi kotihoidon ylihoitaja, Joli, vei minut, Emmin, Zsuzsien sekä Istvanin, ravintolaan lounaalle, minkä yhteydessä keskustelimme kokemuksistamme. Kiitokset vielä Zsuzsielle ja Istvanille, joiden mukana saimme kulkea :)

Mielenosoitus 14.4

Eilen illalla saimme kokea hetken jännitystä, kun parlamenttitalon läheisyyteen oli kerääntynyt valtava määrä ihmisiä osoittamaan mieltään Unkarin uutta pääministeriä Gordon Bajnaita vastaan. Paitsi, että ulos oli kerääntynyt valtava määrä ihmisiä, saapui paikalle myös bussilasteittain mellakkapoliiseja. Turorimme Zsuzsan poikaystävä Róbert soitti jopa meille ja kehoitti pysymään sisällä koko illan.





Täytyy tunnustaa, etten ole tutustunut Unkarin politiikkaan aiemmin lainkaan. Kuitenkin muutamien unkarilaisten henkilöiden jututtujen perusteella mielenosoituksessa oli lyhennetysti kyse siitä, että entinen pääministeri Ferenc Gyurcsány on paikallisten mukaan huijari. Uusi valittu pääministeri on puolestaan entisen pääministerin nuoruudentuttu, minkä vuoksi ihmiset eivät tunne kovin suurta luottoa uutta pääministeriä kohtaan. Unkarin sanotaan muutenkin olevan pahimmassa talouskriisissä 20 vuoteen ja Gyurcsanyin hallitus joutuikin neuvottelemaan Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä 25:n miljardin dollarin hätälainan estääkseen valtiontalouden romahduksen. Ratkaisuksi Unkarin taloudelliseen kriisiin, uuden pääministerin uskotaan jäädyttävän julkisten alojen palkannousun kahdeksi vuodeksi, lopettavan valtion tuen asunnon ostajille sekä leikkaavan lapsilisiä, äitiyspäivärahaa ja tukea maanviljelijöille. Protestoijat vastustivat lähinnä Bajnain suunnittelemia leikkauksia yhteiskunnan tukiin.

Pysyttelimme loppuillan sisätiloissa, sillä ulkona alkoi ukkostaa ja vettä sataa kaatamalla. Käsittääksemme mielenosoitus päättyi kuitenkin suht rauhallisesti, vaikka osa ihmisistä vaikutti jo päivällä todella vihaisilta.

Pääsiäinen

Näin aurinkoista ja lämmintä pääsiäistä en olekaan vähään aikaan päässyt viettämään. Lämpötila on kohonnut joka päivä yli 20 asteen! Viime keskiviikkona sain tänne Budapestiin vieraakseni äitini Seijan, siskoni Elinan ja Ennin sekä tätini Leenan. Vaikka pieniä erimielisyyksiä oli lähes joka päivä, uskon, että heidän reissunsa oli ihan onnistunut ja kaikilla oli melko kivaa.

Pääsiäinen on Unkarissa tärkeä ja uskonnollinen juhla, sillä suurin osa väestöstä kuuluu katoliseen kirkkoon. Koska ohjaajallani Zsuzsalla oli pääsiäisloma, sain minäkin viettää lähes viikon vapaalla. Pitkäperjantai on Suomessa pyhäpäivä ja silloin lähes kaikki paikat ovat suljettu, mutta täällä Unkarissa sitä pidetään tavallisena arkipäivänä ja suurin osa ihmisistä työskentelee silloin. Myös kaupossa on normaalit aukiolot. Lauantaina suuntasimme päiväksi Wieniin. Kävimme muun muassa Schönbrunnin linnassa sekä pääsiäismarkkinoilla, jotka oli pystytetty aivan linnan läheisyyteen. Vaikka olen Wienissä käynyt jo kaksi kertaa aikaisemminkin, en ollut päässyt maistamaan Itävallan erikoisuutta, apfelstrudelia. Nyt on kuitenkin sekin herkku kokeiltu, olipas hyvää! Muuten päivä Wienissä meni sujui melko nopeasti kaupunkia kierrellessä.



Sunnuntai ja maanantai olivat pyhäpäiviä myös täällä Budapestissa ja lähes kaikki paikat olivatkin silloin kiinni, pääsiäismarkkinoita sekä viini-/jazz-festivaalia lukuun ottamatta. Kuulemamme mukaan Suomen pääsiäisnoidista sekä virpomisperinteestä poiketen, paikalliset nuoret miehet kuljeksivat pääsiäismaanantaiaamuna kaduilla suihkuttelemassa tyttöjä/nuoria naisia hajuvedellä tai vedellä. Vastineeksi miehet odottavat saavansa punaiseksi maalattuja pääsiäismunia. Tämän rituaalin kerrotaan pitävän naiset kauniina seuraavaan pääsiäiseen asti. Säästyimme parfyymituoksuilta (onneksi?), mutta toivotaan, ettei rituaalilla ole kovin suurta perää..!

Lämmin ilma sekä pääsiäinen ovat houkutelleet paljon turisteja Budapestiin. Myös kaikenlaisia soittajia sekä muita esiintyjiä on ilmestynyt katukuvaa. Eilen, maanantaina, saimme seurata aivan mahtavan ranskalaisen orkesterin esitystä Déak Ferenc Térin puistossa. Videopätkä ei ole kovin pitkä, mutta kappaleen pätkän voi tunnistaa olevan Estellen esittämä American Boy.



Perheeni lähti tänään kohti Helsinkiä. Enää kaksi viikkoa jäljellä. Aika loppuu kesken!

Unkarilainen ruoka

Kuten jokaisessa maassa - myös Unkarissa - on omat paikalliset herkkunsa. Pääasiassa unkarilainen ruoka on melko suolaista ja rasvaista suomalaiseen makuun. Lihaa unkarilaisessa keittiössä käytetään paljon. Muutamia paikallisia perinneruokia olemmekin vaihtomme aikana päässeet kokeilemaan. Yksi näistä on Unkarin kansallisruokana tunnettu gulassikeitto, jonka voisi ajatella olevan paprikainen lihakeitto. Toinen tyypillinen unkarilainen ruoka on gulassi eli paprikalla maustettu liharuoka, joka tyypillisesti valmistetaan naudan lihasta (eräänlainen pata). Paprika kuuluu vahvasti unkarilaiseen keittiöön ja sitä käytetäänkin jauhettuna runsaasti erilaisissa ruoissa. Budapestista löytyy useita ravintoloita, joissa paikallisia ruokia voi käydä kokeilemassa. Itse kävin viimeksi perheeni kanssa syömässä unkarilaista ruokaa Budapestin tunnetuimmalla ostoskadulla Vaci utcalla sijaitsevassa Fatal- nimisessä ravintolassa, jota voin kyllä suositella muillekin. Hinnat ovat ehkä hieman korkeammat kuin muualla, mutta annosten koot ovat valtavat!



Pääasiassa ulkona tulee käytyä syömässä melko harvoin, sillä opiskelijana rahalle löytyy usein muutakin käyttöä kuin ulkona syöminen. Lisäksi kokkausvuorot kämppisteni kanssa ovat toimineet loistavasti, eikä joka päivä ole tarvinnut käydä kaupassa tai miettiä: "Mitä tänään syötäisiin?". Haastavaksi olemme kokeneet kuitenkin sen, ettei kaupoissa voi olla aivan varma aina mitä ostaa, sillä purkkien kyljissä ei usein lue englanniksi, mitä tuote edes on saatikka mitä se sisältää. Joitain tuotteita on puolestaan todella vaikea löytää kaupoista. Vain harvoin tarjolla on rasvattomia tai vähärasvaisia tuotteita. Kaikesta huolimatta olemme selvinneet täällä melko hyvin, mitä nyt muutamia lisäkiloja lukuun ottamatta, mutta onneksi Finnbodyn kuntosalikortti sekä rääkkijumpat odottavat jo Suomessa!

Eläintarha (Állatkert)

Koska oli viikonloppu ja ilma mitä parhain, ei aikaa viitsinyt juurikaan käyttää kämpillä hengailuun, joten lähdimme Emmin ja Rebeccan kanssa lauantaina ulos heti aamusta. Pienen kävelylenkin jälkeen päädyimme eläintarhaan, joka on yksi maailman vanhimmista (v. 1866). Lipunmyyntijonot olivat melkoiset, mutta onneksi jonossa ei tarvinnut seistä kuitenkaan 10 minuuttia kauempaa. Opiskelijakortilla sisäänpääsymaksu oli 1290 HUF eli hieman päälle neljä euroa.

Eläintarhassa oli todella monia eläimiä, sekä suuria että pieniä. Päällimmäisenä mieleeni jäivät jääkarhut, norsut, gorillat, sarvikuonot sekä virtahevot.





Valitettavasti eläintarhan alue oli kuitenkin melko suuri ja koimme, että alue oli melko vaikeaselkoinen. Kartta, jonka saimme lipunmyyjältä, oli surkea, eikä se juurikaan pitänyt paikkaansa. Mitä eläimiin tuli, niin voisi sanoa, että tarjonta oli monipuolinen, mutta valitettavasti joidenkin eläinten häkit olivat surkean pienet. Täysikokoinen sarvikuono juoksi ympyrää aivan liian pienessä aitauksessa ja jääkarhutkin vaikuttivat todella apaattisilta. Gorilloita oli mielestäni puolestaan aivan liikaa aitauksen kokoon nähden. Käsittääkseni Korkeasaaressa oli ennen jääkarhuja, mutta niistä luovuttiin, sillä elinolosuhteet eivät olleet niille suotuisat. Jää ihmetyttämään, miten elinolosuhteet olisivat täällä Budapestissa sen paremmat jääkarhuille. Vierailin vajaa vuosi sitten Korkeasaaressa, missä pääsin näkemään kaksi, suurta mutta suloista, ruskeakarhua. Näiden meidän karhujemme aitaus oli varmastikin lähemmäs kolme kertaa jääkarhujen (joita siis oli myös kaksi)aitauksen kokoinen. Korkeasaaren sivuilla luki, että varsin usein Korkeasaaren tilat ovat minimivaatimuksia suuremmat, mutta ihmetyttää, eikö täällä ole asetettu minkäänlaisia minimivaatimuksia eläinten häkeille?! Eettisesti erittäin arvelluttavaa toimintaa ja itse en hyvien kuvien lisäksi saanut eläintarhasta mitään muuta irti kuin pahan mielen. Surullista, mutta maksamalla itseni sisään, en tehnyt mitään muuta kuin tuin eläintarhan toimintaa. Tätä paikkaa en voi kyllä suositella kovin eläinrakkaalle ihmiselle..

Aurinko porotti koko päivän sen verran lämpimästi, että päästessämme illalla kotiin huomasimme Emmin kanssa polttaneen itsemme. Onneksi emme kuitenkaan palaneet kovin pahasti ja seuraavia lämpimiä päiviä ajatellen kävimme jo ostamassa aurinkorasvat. Ensi viikolla tiedossa on goulash-illallinen muutamien muiden vaihtareiden kanssa ja keskiviikkona saankin tänne seurakseni perheeni <3

Kevät

Kevät on vihdoin saapunut Budapestiin, vaikken tiedä, pitäisikö sitä ennemmin kutsua kesäksi, sillä lämpömittari kohoaa jo lähemmäs kahtakymmentä ja ulkona tarkenee hyvin ilman pitkähihaista. Eron suomalaiseen kesään tekee lähes ainoastaan se, ettei puut ja pensaat ole vielä vihreänä. Toisaalta viime kesä Unkarissa oli todella kuuma ja lämpötila Budapestissa hipoikin varmasti lähempänä 45 astetta reilimatkanikin aikana, joten paikallisille tämä vuodenaika on varmastikin kevät.



Harjoittelupäivistämme riippuen pääsemme töistä hieman eri aikoihin pois. Toissapäivänä kävimme työpäiviemme jälkeen kiertelemässä Budan puolta ja sen pieniä kujia. Välissä pysähdyimme jäätelölle. Tänään puolestaan tutorimme Zsuzsa järjesti vaihtareiden kesken piknikin Buda-vuorelle. Paikka oli täydellinen ja ilma loistava. Todella mukava päivä!



Onneksi kovin suurta muutosta säähän ei ole vielä tiedossa...



..Ja osaavat ne paikallisetkin onneksi nauttia lämmöstä :)

Berliini ja suhteet

Vaihto ulkomailla on seurustelevalle ihmiselle varmasti osaksi haaste, toisaalta opiskelijavaihto tai hetken ero toisesta, voi tehdä suhteelle hyvääkin. Poikaystäväni Antti saapui tänne Budapestiin viime keskiviikkona ja yhdessä teimme viikonloppureissun Berliiniin. Berliinistä lensimme yhdessä takaisin Budapestiin ja tiistaina, synttäripäivänään, Antti lensi takaisin Suomeen.

Berliini oli aivan mahtava. Vaikka olin sielläkin jo viime kesän reppumatkallani käynyt, oli sinne todella kiva palata. Kaupungista muodostui jonkinlainen kokonaiskuva ja näin monia paikkoja, missä en viime kesänä ennättänyt käydä vierailemassa.

Berliinissä on valtavan hyvä julkisten kulkuneuvojen verkosto. Bussimatka Tegelin lentokentältä keskustaan kesti noin puolisen tuntia. Metrolla ja paikallisjunalla pääsimme puolestaan liikkumaan kätevästi paikasta toiseen keskustassa ja säästimme siten jonkin verran aikaa. Hostellimme, Singer 109, sijaitsi aivan Alexanderplatzin läheisyydessä. Hostelli oli todella siisti ja henkilökunta ystävällistä. Ehkäpä yksi parhaimmista hostelleista, joissa olen yöpynyt.

Berliinissä kävimme tutustumassa museosaarella sijaitsevaan egyptiläiseen museoon sekä Pergamon-museoon. Egyptiläisessä museossa oli paljon arkeologisia kokoelmia, paitsi Egyptistä myös Kreikasta, Roomasta, Babyloniasta sekä Bysantista. Pergamon-museosta jäi puolestaan parhaiten mieleen Pergamonista löydetty monymentaalinen alttari. Näiden kahden museon lisäksi vierailimme vielä DDR-museossa, joka oli aivan huippu! Museossa oli kuvattu tavallisten itäsaksalaisten arkea. Normaalin museon sijaan täällä sai kosketella esineitä, valokuvata jne. Esillä oli vaikka mitä DDR:n aikaisia ihmeitä. Tässä muutama kuva museosta.







Lisäksi kävimme katsastamassa muut pakolliset nähtävyydet, kuten TV-tornin, Brandenburgin portin ja tuomiokirkon. Kävimme myös katsomassa Berliinin muurin palasia.





Viime kesänä otin tavoitteeksi opetella juomaan -tai jos ei juomaan, niin edes sietämään- olutta. En onnistunut kuitenkaan tavoitteessani, mutta täällä Budapestissa ollessani, olen onnistuneesti saanut juotua kokonaiset kaksi kaljaa! Saksa on yksi tunnetuimmista oluen valmistajamaista, joten oli selvä, että jotain merkkekä oli kokeiltava. Kaupoista löytyi useita eri merkkejä ja useita eri variaatioita. Pääsimmekin kokeilemaan olut-sprite ja olut-cokis-yhdistelmiä, jotka osoittautuivat yllättävän hyviksi, vaikkakin mielikuva tuollaisista juomamikseistä onkin todella kammottava! Myös valko-olut eli Weißbier paljastui hyväksi olueksi (vaikea kuvitella, että olut voisi olla hyvää)!



Maanantain ja tiistai-päivän kiertelimme vielä hieman Budapestiä ja sen nähtävyyksiä. Ennen Antin kotiinlähtöä nautimme vielä kakku-kahvit kämpilläni. Seuraamme liittyi kämppisteni lisäksi puolalainen tyttö Hanna.



Minun ja Antin välinen suhde ei ole ollut vaihtoni aikana kovin helppo ja olemme riidelleet useita kertoja jos jonkinlaisista asioista. Tuntuu, että omat tunteet ovat välillä aivan sekaisin ja kaikenlaisia ajatuksia liikkuu mielessä. Kävi niin tai näin, en voi olla kuin sitä mieltä, että tämä vaihto on tehnyt suhteellemme enimmäkseen hyvää. Nyt molemmilla on kuitenkin kuukausi aikaa miettiä, mitä todella haluaa. Kuitenkin toivon, että saamme asiat järjestettyä, sillä välitän tästä pojasta paljon..

Äitini, tätini sekä kaksi siskoani ovat tulossa Budapestiin ensi viikolla. En malta odottaa, ikävä on jo kova <3

Daytrip to Eger

Taas tuli tunne, että Budapestista olisi kiva päästä jonnekin muualle, sillä eihän minulla ole enää aikaa matkustella kuin vain 1 kuukausi! Toisen yliopiston kautta olisi päässyt Prahaan, mutta junaliput olisivat tulleet liian kalliiksi, sillä junassa oli ainoastaan enää 1. luokan paikkoja jäljellä. Päätimme siis Emmin kanssa kysyä harjoittelumme ohjaajalta, Timealta, minne viikonloppuna kannattaisi suunnata. Hänen suosituksestaan päätimme matkata muutaman tunnin junamatkan päässä sijaitsevaan pieneen kaupunkiin nimeltä Eger. Pääasiassa Eger on tunnettu viinitiloistaan ja erityisesti punaviinista "Egri Bikavér", joka tarkoittaa "Egerin härän verta".

Junamatka Egeriin sujui siis melko nopeasti. Valitettavasti kuitenkin vapaita paikkoja oli ainoastaan vaunuissa, joissa tupakointi oli sallittu. Mieleeni palasivat epämiellyttävät muistot viime kesän reilimatkasta Budapestista Zagrebiin, jolloin matkustimme varmastikin yli 50-asteisessa junavaunussa bikinit päällä. Ilmastointi ei toiminut (tai sitten sitä ei ollut lainkaan) ja ihmiset polttivat tupakkaa taukoamatta. Kaiken lisäksi juna oli tuolloin vielä myöhässä, joten noin 6-7 tunnin junamatkasta tulikin noin 10 tunnin mittainen kärsimys. Jälkikäteen tapahtuneelle ei voi onneksi kuin nauraa. Tällä kertaa junassa ei tarvinnut hikoilla yhä lailla ja muut matkustajat onnistuivat edes jokseenkin hillitsemään tupakanhimoaan.

Sää Egerissä oli mitä keväisin, joten kaupunkia oli todella miellyttävä kierrellä. Perille päästyämme kävimme ruokakaupassa ostamassa lounastarpeet ja teimme oman piknikin pihalle. Ehkäpä yksi parhaista lounaista vähään aikaan. Hassua, miten ulkoilma saakin ruoan maistumaan niin paljon paremmalta!



Eger paljastui oikein suloiseksi kaupungiksi, jossa oli paljon pieniä mutkittelevia kävelyteitä sekä vanhoja rakennuksia. Myös uusia rakennuksia löytyi, mutta ne sulautuivat hyvin joukkoon. Egerissä kävimme tutustumassa Egerin linnassa, joka on rakennettu jo 1200-luvulla sekä Euroopan pohjoisimmassa minaaretissa, joka oli noin 40 metriä korkea torni. Ahtaanpaikankammosta kärsiville sitä en voi missään tapauksessa suositella, sillä sinne mentyä ei ollut tietoakaan poispääsystä ennen noin 100 porrasaskelman ylös-/alaskiipeämistä.



tässä vielä muutama kuva minareetilta..






Lisäksi Egeristä löytyi kaunis katedraali, Cistercian kirkko ja Fransiskaanikirkko, joissa käväsimme pikaisesti. Tarkoituksenamme oli kruunata reissu "Kauniiden naisten laaksossa", joka on tunnettu monista viinikellareistaan. Lonely Planetin mukaan siellä olisi pystynyt maistelemaan viinejä melko edulliseen hintaan (50HUF eli n.0,20€/dl). Valitettavasti aikamme Egerissä loppui kuitenkin kesken ja kun olisimme olleet valmiita viinin maistelulle, olivat kellarit jo menneet kiinni. Muuten Eger jäi mieleen sievänä pienenä kaupunkina ja mikäli Budapestiin saapuu pidemmäksi aikaa, kannattaa samalla reissulla ehdottomasti vierailla myös Egerissä..

Vapaa-aika

Harjoittelupäivien jälkeen täällä jää aikaa käytettäväksi paljon enemmän kuin Suomessa. Osaksi syynä on varmaankin se, että harjoittelupäivämme ovat usein hieman lyhyempiä ja toisaalta täällä ei tarvitse tehdä palkkatöitä harjoittelun ohella. Viikolla tulee harvemmin tavattua muita vaihtareita, sillä kaikilla on oma aikataulunsa, joten usein vietänkin iltoja kämppisteni kanssa. Olemme järkänneet muutamia leffailtoja yhdessä ja käyneet teellä. Ehdottomaksi lempparipaikaksemme on muodostunut hieman erikoinen, mutta silti niin tunnelmallinen Szimpla.


(http://www.szimpla.hu/)

Kevät on jo saapunut tänne Budapestiin ja eilenkin sää oli mitä parhain. Aurinko paistoi lähes koko päivän. Tällaiset päivät ovat mielestäni mitä parhaimpia lähteä lenkkeilemään ympäri Margitszigetiä, joka on siis 2,5km pitkä saari keskellä Tonavaa. Sateisia päiviä varten olen hankkinut kuntosalikortin, mutta täytyy tunnustaa, etten ole käynyt siellä yhtä usein kuin ehkä aluksi suunnittelin käyväni.

Shoppailumahdollisuudet ovat melko hyvät täällä Budapestissa ja ostoskeskuksia on useita. Valitettavasti hinnat eivät kuitenkaan ole Suomen hintoja kovinkaan paljon edullisemmat. Kaikennäköistä täältä on kuitenkin löytynyt. Tässä kuva muutamista kengistä, jotka olen tähän mennessä hankkinut (lisäksi jouduin tietenkin hankkimaan myös juoksulenkkarit sekä kengät kuntosalille).



Tutustuin erääseen saksalaiseen lääkisopiskelijaan, Andyyn ollessani lastensairaalassa harjoittelussa. Hän teki osastolla omaa harjoitteluaan. Andyn ystävä Daniel tuli puolestaan viime viikolla tänne Budapestiin käymään ja tänään he matkustivat yhdessä takaisin Saksaan. Sunnuntaina minä ja eräs suomalainen ensihoitajaopiskelija Niina liityimme heidän seuraansa, kun he olivat menossa vierailemaan museossa nimeltä "House of Terror". Museossa oli hyvin esitelty Unkarin osuutta niin Natsi-Saksan kuin Neuvostoliitonkin aikaan. Toisaalta museo oli hyvin koskettava. Museon pohjakerroksessa, kellarissa, pystyi puolestaan tutustumaan vankityrmiin sekä kuulusteluhuoneisiin, joissa Unkarin kommunistinen salainen poliisi,ÁVH, suoritti kuulusteluja, kidutuksia sekä teloituksia. Museo oli hyvin koskettava ja voinkin sitä suositella, joskaan en ehkä kaikkein herkimmille.

Maanantaina kävimme saman porukan kanssa katsomassa auringonlaskua Buda Hillilta. Tämä on mielestäni ehkä yksi parhaimmista paikoista. Auringon laskettua ylhäältä voi nähdä kaupungin toisen puolen, Pestin, valaistuna. Tässä kuva Linnavuorelta (jonka olen tosin napannut jo viime kesän matkallani).



Eilen meidän oli tarkoitus mennä yhdessä vielä paikalliseen Heurekaan, mutta valitettavasti museo oli juuri menossa kiinni, kun pääsimme paikalle. Poikien viimeisen illan kunniaksi päätimme mennä museon sijaan yhdelle. Muun porukan houkuttelemana jouduin kokeilemaan oluen juontia ja voin olla tyytyväinen lopputulokseen: Sain juotua elämäni ensimmäisen kaljan kokonaan itse (0,5l):D! Koska suomalaiset (eivätkä selvästikään myöskään saksalaiset) tunne käsitettä "mennä yhdelle", päädyimme vielä Budapestin halvimpaan kapakkaan juomaan Pálinkaa, joka on perinteinen unkarilainen brandy. Muutaman Pálinkan olisi ehkä voinut jättää juomatta, sillä aamulla oli aikainen herätys. Toisaalta ilta oli poikien viimeinen Budapestissa. Näin huipputyyppejä en ole tavannut vähään aikaan. Täytyy tunnustaa, että heitä tulee täällä ikävä <3

Harjoittelu National Health Care Centerissa

Sairaala, jossa olen ollut viimeiset neljä viikkoa harjoittelussa, on ollut aivan mieletön. Rakennus on vain kaksi vuotta vanha ja sen kyllä huomaa. Leikkaussalit ja teho-osastot, joissa olen päässyt vierailemaan, ovat olleet suoraan sanottuna upeat ja modernit. Lisäksi käytössä on huippuvälineet sekä osaava henkilökunta. Kuulinkin, että sairaala on yksi Unkarin parhaimmista ja sinne lähetetään potilailta muualtakin Unkarista, eikä ainoastaan Budapestista ja sen lähiseuduilta. Moderneista välineistä ovat esimerkkinä nämä robotit, jotka kuljettavat osastoille muun muassa pyykkiä, aterioita ja lääkkeitä. Tällaisia en ole nähnyt edes missään sairaalassa Suomessa!




Kovin paljon emme ole täälläkään sairaalassa päässeet Emmin kanssa tekemään, sillä koska emme ymmärrä kieltä, emme voi juurikaan olla potilaiden kanssa kontaktissa. Olemme kuitenkin päässeet seuraamaan vaikka mitä (luomen poistoja, rintaleikkauksia, plastiikkakirurgisia ja ortopedisia leikkauksia, urologisia toimenpiteitä, tähystyksiä jne.). Kanylointia olemme päässeet harjoittamaan useita kertoja, minkä olemme kokeneen hyvänä juttuna, sillä ainakin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, HUS, on kieltänyt kanyloinnin kokonaan sairaanhoitajaopiskelijoiden osalta. Olen myös päässyt kokeilemaan Larynx-maskin asettamista potilaalle sekä sen poistamista. Työtehtävät hoitajien ja lääkäreiden kesken eivät ole niin selkeästi jaoteltu kuin Suomessa, vaan täällä kirurgi saattaa aivan hyvin ajella potilaalta ihokarvat leikkurissa tai pestä leikkausalueen. Anestesialääkäri saattaa puolestaan jäädä leikkaussaliin täyttämään ane-kaavakkeita, vaikka häntä ei enää itse operaation aikana tarvittaisikaan. Englantia puhuvat pääasiassa lääkärit, mutta myös muutamat hoitajat. Pääasiassa sairaalassa työskentelevä henkilökunta on ollut meille todella ystävällistä ja he ovat pitäneet meistä hyvää huolta.

Vaikka tilat ovat upeat ja henkilökunta ammattitaitoista, on sairaalassa kehitettävääkin. Potilaan yksityisyyttä ei kunnoiteta sairaalassa lainkaan yhtä tarkasti kuin Suomessa. Potilaspaperit ovat usein muidenkin kuin henkilökunnan ja potilaiden silmien nähtävissä ja potilaiden asioista saatetaan puhua melko avoimesti, muulloinkin kuin potilaan läsnäollessa esimerkiksi omaisille ja jopa täysin vieraiden ihmisten kuullen.

Asiasta kymmenenteen.. Olen jutellut kesätöistä monien ystävieni kanssa, jotka opiskelevat kaupallisella alalla ja käsittääkseni tilanne on melko huono taloudellisen taantuman vuoksi. Tällä kertaa täytyy kuitenkin sanoa, että olen tyytyväinen uravalintaani, sillä olen saanut sovittua itselleni jo kolme työhaastattelua palattuani Suomeen. Meilahdesta oltiin valmiita palkkaamaan minut suoraan puhelimitse. Ainakaan en siis usko jääväni ilman töitä ensi kesänä...

Bratislava!

Päätimme tehdä kämppisteni Rebeccan ja Anniinan kanssa päiväreissun Bratislavaan lauantaina. Matkustimme jälleen Orangewaysin bussilla, jonka olimme jo Wienin reissulta kokeneet hyväksi ja luotettavaksi. Matka kesti noin kaksi ja puoli tuntia, eikä hintakaan ollut kovin paha (meno-paluu n.11€).

Olimme katsoneet säätiedotusta, joka lupasi lauantaille sadekuuroja. Ajattelimme kuitenkin, etteivät pienet sadekuurot meitä lannista. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä vettä satoi koko päivän. Lisäksi tuuli oli todella kova. Sinnikkäinä päätimme kuitenkin kavuta kukkulalle katsomaan Bratislavan linnaa, joka harmiksemme oli kuitenkin remontissa. Tässä kuitenkin lyhyet videoterveiset Bratislavan linnalta:





Kiertelimme jonkin verran vanhaa kaupunkia, joka oli täynnä pieniä kahviloita. Suurin osa ajasta kuluikin kahvikupin ääressä. Kun nälkä yllätti, päädyimme slovakialaiseen ravintolaan syömään. Käsittääkseni Slovakia ei ole mikään herkkusuun paratiisi, mutta onnistuimme kuitenkin valitsemaan melko hyvät ateriat. Yksi tyypillinen slovakialainen perinneruoka on kermapohjainen valkosipulikeitto, jota uskaltauduimme alkupalana kokeilemaan. Lautasen sijasta keitto tarjoiltiin koverretussa leivässä. Melko hauska idea!



Saimme kuulla tarjoilijaltamme ostoskeskuksesta, jonne ajattelimme mennä pistäytymään. Vanhassa kaupungissa liikkeitä oli todella vähän ja ne olivat hintatasoltaan melko kalliita. Ostoskeskukseen oli kuitenkin 20 minuutin kävelymatka, joten pysähdyimme matkalla jälleen kahville. Kahvilassa tapasimme Anniinan tuttavan Ollin, joka liittyikin myöhemmin seuraamme ja matkusti kanssamme Budapestiin. Ollilta saimme kuitenkin kuulla, että kuten monissa Itä-Euroopan maissa myös Slovakiassa liikkeet ovat kiinni lauantai-iltapäivästä maanantai-aamuun. Päätimme siis hylätä shoppailu-ajatuksen. Viimeiset tunnit saimme kulutettua kuitenkin Tescossa, joka on aivan valtava brittiläinen tavarataloyritys (hieman verrattavissa meidän Citymarketteihin ja Prismoihin).



Bussi Budapestiin lähti 19.30, eikä kestänyt kauaakaan, kun olimme kaikki jo unessa. Budapestin bussiasemalta otimme vielä metron kotiin. Metrossa tapasimme kuitenkin kolme karttaa tutkivaa nuorta kiinalaista, joten kysyimme, mikäli he tarvitsisivat apua. Olli oli tarkkasilmäinen ja huomasi yhdellä heistä Helsingin yliopiston kirjakaupan kassin. Pian selvisikin, että heistä kaksi opiskeli Helsingin yliopistolla ja että he olivat opiskelleet suomen kieltä Pekingissä, Kiinassa jo useamman vuoden ajan. Suomessa he olivat olleet puolisen vuotta. Täytyy sanoa, että he olivat tehneet ahkeraa työtä, sillä näin sujuvaa suomea en ole kuullut vielä monenkaan ulkomaalaisen puhuvan! Muutenkin todennäköisyys törmätä Budapestissa kiinalaisiin, jotka puhuvat suomea, on äärimmäisen pieni! Tuntuu hauskalta ajatukselta, että ilman muovikassia emme todennäköisesti olisi saaneet edes tietää heidän opiskeluistaan Suomessa!

Rosvot

Itä-Eurooppa on usein tunnettu, paitsi pääkaupungeistaan, myös rikollisuudestaan. Melkeinpä oli ennalta arvattavissa, että jos ei itseltä, niin vähintään joltain kaverilta varastettaisi näiden kolmen kuukauden aikana jotain. Näin pian emme kuitenkaan olisi uskoneet, että suomalaiset kaverimme, jotka saapuivat Budapestiin vasta muutama viikko sitten, tulisivat ryöstetyiksi. Tapa oli kaiken lisäksi vielä melko epämiellyttävä ja törkeä, sillä ryöstö tapahtui yöllä heidän nukkuessaan. Aamulla tytöt huomasivat ulko-ovensa olleen auki sekä kannettavien tietokoneidensa kadonneen keittiön pöydältä. Mukaan olivat lähteneet myös rahat lompakoista (kortit oli jätetty) ja iPod. Onneksi molemmilta löytyi matkavakuutus, joka toivottavasti korvaa edes osan heidän menettämistä tavaroistaan. Kaikista inhottavimmalta varmasti tuntuu kuitenkin ajatus, että joku on hiippaillut heidän asunnossaan, heidän ollessa täydessä unessa. En halua edes ajatella, mitä olisikaan tapahtunut, mikäli jompi kumpi olisi herännyt. Tällaiset tapaukset pysäyttävät päivärytmin aina hetkeksi ja mielessä pyörii koko ajan lause "Mitä jos..?"

Viikonloppu ja 7 Pounds

Arkipäivät menevät täällä Budapestissa todella nopeasti ja vaikka pääsisinkin harjoittelustani aikaisin pois, tuntuu, ettei päivässä kerkeä siltikään tehdä kovin paljon. Perjantaina saimme kutsun tutorimme Zsuzsan ja tämän poikaystävän Robertin järjestämiin juhliin, joissa päätimme mennä käväsemään. Porukkaa oli kutsuttu melko paljon ja tunnelma oli hyvä! Koska en ole vielä tähänkään päivään mennessä opetellut oluen juontiin, olen tyytynyt maistelemaan täällä paikallisia viinejä. Juhlissa kuitenkin kaverini Maiju keksi uuden shotin, joka on ehkä parhaimman makuinen ikinä, sillä viina ei maistu siinä ollenkaan. Ainut mitä shottiin tarvitsee on vodkaa ja karkkijauhetta. Karkkijauhe nuolaistaan kädestä Tequilan tapaan ja raaka vodka hörpätään päälle. Kuulostaa ällöttävältä, mutta kannattaa kokeilla ;)


Tällaisissa juhlissa monilla on yleensä aina kamera mukana, niin oli myös itselläni. Seuraavana päivänä oli kuitenkin raivostuttava tunne, kun Facebookiin oli ilmestynyt useita edellisen illan aikana otettuja kuvia, joissa myös oma naama näkyi, eikä aina edes kovinkaan edustavana. Kaiken lisäksi oli sovittu, ettei kuvia laiteta nettiin. Käsittääkseni valokuvien lisääjän tulisi aina varmistaa muilta kuvissa esiintyviltä henkilöiltä lupa kuvien levittämiseen, mutta tässä tapauksessa minulta ei ainakaan kysytty yhtään mitään. Joka tapauksessa poistin kuvien laittajan kaveriluettelostani, pohtikoon itsekseen syytä..

Muuten ilta oli oikein onnistunut. Jatkoimme vielä B Seven-nimiseen baariin pienen tyttöporukan kanssa. Vaikka hauskaa oli, olisi baarin melkein voinut jättää välistäkin. Vanhat brittimiehet(ja tarkoitan tällä nyt lähinnä 50v. miehiä) yrittivät iskeä meitä. Taisivat luulla meitä unkarilaisiksi naisiksi ja olivat hieman ihmeissään, kun englantilaiset miehet eivät kelvanneetkaan.. Poistuimme baarista joskus kahden jälkeen.. Kotiin ei ollutkaan aivan helppo löytää, teimme kotimatkaa varmaankin 45 minuuttia, vaikka todellisuudessa matkaa olisi ollut vain muutama kilometri..





Lauantai-iltana päätimme puolestaan mennä elokuviin. Täällä Unkarissa monet elokuvat ovat dubattuja ja käsittääkseni dubbauksella on täällä melko pitkä perinne. Lähiteatterissamme pyöri kuitenkin Will Smithin tähdittämä elokuva "7 Pounds", jota ei ollut dubattu! Elokuviin mennessä minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, mistä elokuva kertoo. Täytyy jopa tunnustaa, että luulin meneväni katsomaan komediaa. Toisin kävi ja nenäliinat olisivat olleet tarpeen. Näin surullista leffaa en ollutkaan vähään aikaan nähnyt! Täytyy kuitenkin sanoa, että hyvä leffa ja erilainen juoni, vaikka jättikikin hieman surullisen fiiliksen.



Täytyy vielä lisätä, että leffateatteri oli todella hieno ja sijaitsi uuden WestEnd-kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa. Yhtä suurta valkokangasta en ollut myöskään nähnyt aiemmin yhdessäkään leffateatterissa, edes Suomessa. Ja mikä parasta, opiskelijakortilla sai elokuvasta alennusta. Maksoimme leffasta vajaa 1000 Unkarin forinttia, joka vastaa noin kolmea euroa! Hieman halvempaa tämä leffassa käynti täällä Unkarissa kuin Suomessa :D