Olimme katsoneet säätiedotusta, joka lupasi lauantaille sadekuuroja. Ajattelimme kuitenkin, etteivät pienet sadekuurot meitä lannista. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä vettä satoi koko päivän. Lisäksi tuuli oli todella kova. Sinnikkäinä päätimme kuitenkin kavuta kukkulalle katsomaan Bratislavan linnaa, joka harmiksemme oli kuitenkin remontissa. Tässä kuitenkin lyhyet videoterveiset Bratislavan linnalta:
Kiertelimme jonkin verran vanhaa kaupunkia, joka oli täynnä pieniä kahviloita. Suurin osa ajasta kuluikin kahvikupin ääressä. Kun nälkä yllätti, päädyimme slovakialaiseen ravintolaan syömään. Käsittääkseni Slovakia ei ole mikään herkkusuun paratiisi, mutta onnistuimme kuitenkin valitsemaan melko hyvät ateriat. Yksi tyypillinen slovakialainen perinneruoka on kermapohjainen valkosipulikeitto, jota uskaltauduimme alkupalana kokeilemaan. Lautasen sijasta keitto tarjoiltiin koverretussa leivässä. Melko hauska idea!
Saimme kuulla tarjoilijaltamme ostoskeskuksesta, jonne ajattelimme mennä pistäytymään. Vanhassa kaupungissa liikkeitä oli todella vähän ja ne olivat hintatasoltaan melko kalliita. Ostoskeskukseen oli kuitenkin 20 minuutin kävelymatka, joten pysähdyimme matkalla jälleen kahville. Kahvilassa tapasimme Anniinan tuttavan Ollin, joka liittyikin myöhemmin seuraamme ja matkusti kanssamme Budapestiin. Ollilta saimme kuitenkin kuulla, että kuten monissa Itä-Euroopan maissa myös Slovakiassa liikkeet ovat kiinni lauantai-iltapäivästä maanantai-aamuun. Päätimme siis hylätä shoppailu-ajatuksen. Viimeiset tunnit saimme kulutettua kuitenkin Tescossa, joka on aivan valtava brittiläinen tavarataloyritys (hieman verrattavissa meidän Citymarketteihin ja Prismoihin).
Bussi Budapestiin lähti 19.30, eikä kestänyt kauaakaan, kun olimme kaikki jo unessa. Budapestin bussiasemalta otimme vielä metron kotiin. Metrossa tapasimme kuitenkin kolme karttaa tutkivaa nuorta kiinalaista, joten kysyimme, mikäli he tarvitsisivat apua. Olli oli tarkkasilmäinen ja huomasi yhdellä heistä Helsingin yliopiston kirjakaupan kassin. Pian selvisikin, että heistä kaksi opiskeli Helsingin yliopistolla ja että he olivat opiskelleet suomen kieltä Pekingissä, Kiinassa jo useamman vuoden ajan. Suomessa he olivat olleet puolisen vuotta. Täytyy sanoa, että he olivat tehneet ahkeraa työtä, sillä näin sujuvaa suomea en ole kuullut vielä monenkaan ulkomaalaisen puhuvan! Muutenkin todennäköisyys törmätä Budapestissa kiinalaisiin, jotka puhuvat suomea, on äärimmäisen pieni! Tuntuu hauskalta ajatukselta, että ilman muovikassia emme todennäköisesti olisi saaneet edes tietää heidän opiskeluistaan Suomessa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti