Kotihoito

Viimeiset neljä viikkoa olemme olleet Emmin kanssa harjoittelussa kotihoidossa. Täällä Unkarissa kotiin on mahdollista saada sairaanhoitajien lisäksi fysioterapeutteja ja jopa puheterapeutteja. Koska tämän alueen sairaanhoitaja ei puhu lainkaan englantia, olemme olleet kahden paikallisen fysioterapeutin, Istvanin sekä Zsuzsien, mukana kotikäynneillä. Ensimmäisellä viikolla olin Zsuzsien kanssa ja Emmi Istvanin. Seuraavalla viikolla vaihdoimme ohjaajia jne. Molemmat fysioterapeutit ovat todella mukavia ja puhuvat hyvin englantia. Sairaanhoitajan, Mariannen, mukaan pääsimme ainoastaan kahtena kertana.

Vaikka emme opiskelekaan fysioterapeuteiksi, emmekä ehkä saaneet siksi harjoittelusta saman verran irti, pidin tätä kokemusta erittäin hyvänä. Opiskelijavaihtoon lähtemisessä ei ole aina kyse uusien asioiden oppimisesta, vaan vaihto on myös uuteen kulttuuriin tutustumista ja sen oppimista. Paitsi, että pääsimme seuraamaan, minkälaista fysioterapiaa potilaat harjoittavat kotona, pääsimme myös näkemään, miten paikalliset ihmiset täällä asuvat ja elävät. Hämmästyksekseni ainoastaan muutama ihminen kieltäytyi päästämästä meitä koteihinsa. Koti koetaan usein omana ja intiiminä, turvallisena paikkana, eikä sinne tavallisesti haluta päästää kovin ulkopuolisia ihmisiä, joten ymmärrän tämän asian täysin.

Kotihoidon piirimme sijaitsi melko kaukana keskustasta, lähiössä, jonne Kõbànya-Kispestin metroasemalta bussimatka kesti vielä noin tunnin verran. Havainnollistaakseni sijaintia laitan tähän metrokartan. Budapestissa on mielestäni valtavan hyvä julkisten kulkuyhteyksien verkosto. Metrot kulkevat melko pitkälle asti. Lisäksi täällä näkee ratikoita, busseja, junia sekä johdinautoja. Maksan omasta opiskelijan kuukausikortistani 3550HUF eli vajaa 13€.



Neljän viikon aikana olen päässyt näkemään kaikenlaisten ja eri ikäisten potilaiden kuntoutusta. Osa on ollut edelleen työssäkäyviä, joille on saatettu tehdä esimerkiksi polvi- tai lonkkaleikkaus, osa on puolestaan saanut aivohalvauksen ja tarvitsevat sen vuoksi kuntoutusta. Osalla on puolestaan tavattu osteoporoosia ja liikuntavaikeuksia esimerkiksi luiden tai nikamien murtumien vuoksi, minkä vuoksi he saavat fysioterapiaa. Myös kehitysvammaisen nuoren pojan fysioterapiaa olen päässyt seuraamaan. Täällä Unkarissa on hyvin yleistä, että esimerkiksi vanhuksia hoidetaan kotona, tavallisimmin omaishoitajana toimii joko potilaan aviopuoliso tai lapset. Vanhainkotia pidetään lähes viimeisenä vaihtoehtona, eikä siitä ole yleisesti kovin positiivista mielikuvaa. Harjoittelumme aikana näimmekin useita potilaita, jotka itse luokittelisin jo meillä Suomessa terveyskeskuksen vuodeosastolle. Unkarin valtio tukee omaishoitajia pienellä rahasummalla ja fysioterapeutti Zsuzsien mukaan moni ihmisistä valitsee kuitenkin tämän rahasumman, mikäli on itse työtön.

Paitsi että pääsimme seuraamaan fysioterapiaa, pääsimme myös tutustumaan unkarilaisten koteihin. Täytyy sanoa, että perheen varakkuus näkyy melko selvästi asumisessa. Esimerkiksi kehitysvammainen poika asui pienessä, vanhassa kerrostalokaksiossa tämän äidin sekä isän, kahden sisaruksen ja heidän pienten lasten kanssa. Lisäksi talouteen kuului aivan valtavan kokoinen koira. Toisaalta pääsimme näkemään myös viimeisen päälle huollettuja omakotitaloja, joiden alakerrasta paljastui kuntosali tai uima-allas, valtava laajakuva-tv, pihalta mona autoa jne. Muistan lukeneeni jokin aika sitten Helsingin Sanomien julkaiseman artikkelin Unkarin terveydenhuoltojärjestelmästä. Lähinnä artikkeli käsitteli terveysdenhuoltohenkilöstön huonoja palkkoja ja kirjekuoria, jotka potilaat jättävät esimerkiksi leikkauksen tehneelle kirurgille palkkioksi, eräänlaisena tippinä tehdystä työstä. Artikkelin mukaan nämä tipit muodostivatkin lopulta melko suuren osan lääkärin palkasta. Näitä tällaisia kirjekuoria olen myös nähnyt kotihoidossa. Suoraan en ole asiasta kehdannut kysyä ja olenkin mieluummin ollut asiasta hiljaa sekä esittänyt kuin en olisi huomannutkaan koko kirjekuorta. Vaikka olen pitänyt unkarilaisia hieman töykeinä, enkä tosiaan minään asiakaspalvelun ammattilaisina, ovat nämä unkarilaiset ihmiset, joiden luona olen päässyt vierailemaan, olleet todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Vain harvan kanssa olen kuitenkin onnistunut kommunikoimaan englanniksi, minkä vuoksi koenkin, että olisin saanut harjoittelustani enemmän irti, mikäli olisin ymmärtänyt kieltä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno kokemus! Harjoitteluni kotihoidossa näiden fysioterapeuttien kanssa päättyi siis tänään, torstaina, ja viimeisen päivän kunniaksi kotihoidon ylihoitaja, Joli, vei minut, Emmin, Zsuzsien sekä Istvanin, ravintolaan lounaalle, minkä yhteydessä keskustelimme kokemuksistamme. Kiitokset vielä Zsuzsielle ja Istvanille, joiden mukana saimme kulkea :)