tiistai 31. maaliskuuta 2009

Berliini ja suhteet

Vaihto ulkomailla on seurustelevalle ihmiselle varmasti osaksi haaste, toisaalta opiskelijavaihto tai hetken ero toisesta, voi tehdä suhteelle hyvääkin. Poikaystäväni Antti saapui tänne Budapestiin viime keskiviikkona ja yhdessä teimme viikonloppureissun Berliiniin. Berliinistä lensimme yhdessä takaisin Budapestiin ja tiistaina, synttäripäivänään, Antti lensi takaisin Suomeen.

Berliini oli aivan mahtava. Vaikka olin sielläkin jo viime kesän reppumatkallani käynyt, oli sinne todella kiva palata. Kaupungista muodostui jonkinlainen kokonaiskuva ja näin monia paikkoja, missä en viime kesänä ennättänyt käydä vierailemassa.

Berliinissä on valtavan hyvä julkisten kulkuneuvojen verkosto. Bussimatka Tegelin lentokentältä keskustaan kesti noin puolisen tuntia. Metrolla ja paikallisjunalla pääsimme puolestaan liikkumaan kätevästi paikasta toiseen keskustassa ja säästimme siten jonkin verran aikaa. Hostellimme, Singer 109, sijaitsi aivan Alexanderplatzin läheisyydessä. Hostelli oli todella siisti ja henkilökunta ystävällistä. Ehkäpä yksi parhaimmista hostelleista, joissa olen yöpynyt.

Berliinissä kävimme tutustumassa museosaarella sijaitsevaan egyptiläiseen museoon sekä Pergamon-museoon. Egyptiläisessä museossa oli paljon arkeologisia kokoelmia, paitsi Egyptistä myös Kreikasta, Roomasta, Babyloniasta sekä Bysantista. Pergamon-museosta jäi puolestaan parhaiten mieleen Pergamonista löydetty monymentaalinen alttari. Näiden kahden museon lisäksi vierailimme vielä DDR-museossa, joka oli aivan huippu! Museossa oli kuvattu tavallisten itäsaksalaisten arkea. Normaalin museon sijaan täällä sai kosketella esineitä, valokuvata jne. Esillä oli vaikka mitä DDR:n aikaisia ihmeitä. Tässä muutama kuva museosta.







Lisäksi kävimme katsastamassa muut pakolliset nähtävyydet, kuten TV-tornin, Brandenburgin portin ja tuomiokirkon. Kävimme myös katsomassa Berliinin muurin palasia.





Viime kesänä otin tavoitteeksi opetella juomaan -tai jos ei juomaan, niin edes sietämään- olutta. En onnistunut kuitenkaan tavoitteessani, mutta täällä Budapestissa ollessani, olen onnistuneesti saanut juotua kokonaiset kaksi kaljaa! Saksa on yksi tunnetuimmista oluen valmistajamaista, joten oli selvä, että jotain merkkekä oli kokeiltava. Kaupoista löytyi useita eri merkkejä ja useita eri variaatioita. Pääsimmekin kokeilemaan olut-sprite ja olut-cokis-yhdistelmiä, jotka osoittautuivat yllättävän hyviksi, vaikkakin mielikuva tuollaisista juomamikseistä onkin todella kammottava! Myös valko-olut eli Weißbier paljastui hyväksi olueksi (vaikea kuvitella, että olut voisi olla hyvää)!



Maanantain ja tiistai-päivän kiertelimme vielä hieman Budapestiä ja sen nähtävyyksiä. Ennen Antin kotiinlähtöä nautimme vielä kakku-kahvit kämpilläni. Seuraamme liittyi kämppisteni lisäksi puolalainen tyttö Hanna.



Minun ja Antin välinen suhde ei ole ollut vaihtoni aikana kovin helppo ja olemme riidelleet useita kertoja jos jonkinlaisista asioista. Tuntuu, että omat tunteet ovat välillä aivan sekaisin ja kaikenlaisia ajatuksia liikkuu mielessä. Kävi niin tai näin, en voi olla kuin sitä mieltä, että tämä vaihto on tehnyt suhteellemme enimmäkseen hyvää. Nyt molemmilla on kuitenkin kuukausi aikaa miettiä, mitä todella haluaa. Kuitenkin toivon, että saamme asiat järjestettyä, sillä välitän tästä pojasta paljon..

Äitini, tätini sekä kaksi siskoani ovat tulossa Budapestiin ensi viikolla. En malta odottaa, ikävä on jo kova <3

sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Daytrip to Eger

Taas tuli tunne, että Budapestista olisi kiva päästä jonnekin muualle, sillä eihän minulla ole enää aikaa matkustella kuin vain 1 kuukausi! Toisen yliopiston kautta olisi päässyt Prahaan, mutta junaliput olisivat tulleet liian kalliiksi, sillä junassa oli ainoastaan enää 1. luokan paikkoja jäljellä. Päätimme siis Emmin kanssa kysyä harjoittelumme ohjaajalta, Timealta, minne viikonloppuna kannattaisi suunnata. Hänen suosituksestaan päätimme matkata muutaman tunnin junamatkan päässä sijaitsevaan pieneen kaupunkiin nimeltä Eger. Pääasiassa Eger on tunnettu viinitiloistaan ja erityisesti punaviinista "Egri Bikavér", joka tarkoittaa "Egerin härän verta".

Junamatka Egeriin sujui siis melko nopeasti. Valitettavasti kuitenkin vapaita paikkoja oli ainoastaan vaunuissa, joissa tupakointi oli sallittu. Mieleeni palasivat epämiellyttävät muistot viime kesän reilimatkasta Budapestista Zagrebiin, jolloin matkustimme varmastikin yli 50-asteisessa junavaunussa bikinit päällä. Ilmastointi ei toiminut (tai sitten sitä ei ollut lainkaan) ja ihmiset polttivat tupakkaa taukoamatta. Kaiken lisäksi juna oli tuolloin vielä myöhässä, joten noin 6-7 tunnin junamatkasta tulikin noin 10 tunnin mittainen kärsimys. Jälkikäteen tapahtuneelle ei voi onneksi kuin nauraa. Tällä kertaa junassa ei tarvinnut hikoilla yhä lailla ja muut matkustajat onnistuivat edes jokseenkin hillitsemään tupakanhimoaan.

Sää Egerissä oli mitä keväisin, joten kaupunkia oli todella miellyttävä kierrellä. Perille päästyämme kävimme ruokakaupassa ostamassa lounastarpeet ja teimme oman piknikin pihalle. Ehkäpä yksi parhaista lounaista vähään aikaan. Hassua, miten ulkoilma saakin ruoan maistumaan niin paljon paremmalta!



Eger paljastui oikein suloiseksi kaupungiksi, jossa oli paljon pieniä mutkittelevia kävelyteitä sekä vanhoja rakennuksia. Myös uusia rakennuksia löytyi, mutta ne sulautuivat hyvin joukkoon. Egerissä kävimme tutustumassa Egerin linnassa, joka on rakennettu jo 1200-luvulla sekä Euroopan pohjoisimmassa minaaretissa, joka oli noin 40 metriä korkea torni. Ahtaanpaikankammosta kärsiville sitä en voi missään tapauksessa suositella, sillä sinne mentyä ei ollut tietoakaan poispääsystä ennen noin 100 porrasaskelman ylös-/alaskiipeämistä.



tässä vielä muutama kuva minareetilta..






Lisäksi Egeristä löytyi kaunis katedraali, Cistercian kirkko ja Fransiskaanikirkko, joissa käväsimme pikaisesti. Tarkoituksenamme oli kruunata reissu "Kauniiden naisten laaksossa", joka on tunnettu monista viinikellareistaan. Lonely Planetin mukaan siellä olisi pystynyt maistelemaan viinejä melko edulliseen hintaan (50HUF eli n.0,20€/dl). Valitettavasti aikamme Egerissä loppui kuitenkin kesken ja kun olisimme olleet valmiita viinin maistelulle, olivat kellarit jo menneet kiinni. Muuten Eger jäi mieleen sievänä pienenä kaupunkina ja mikäli Budapestiin saapuu pidemmäksi aikaa, kannattaa samalla reissulla ehdottomasti vierailla myös Egerissä..

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Vapaa-aika

Harjoittelupäivien jälkeen täällä jää aikaa käytettäväksi paljon enemmän kuin Suomessa. Osaksi syynä on varmaankin se, että harjoittelupäivämme ovat usein hieman lyhyempiä ja toisaalta täällä ei tarvitse tehdä palkkatöitä harjoittelun ohella. Viikolla tulee harvemmin tavattua muita vaihtareita, sillä kaikilla on oma aikataulunsa, joten usein vietänkin iltoja kämppisteni kanssa. Olemme järkänneet muutamia leffailtoja yhdessä ja käyneet teellä. Ehdottomaksi lempparipaikaksemme on muodostunut hieman erikoinen, mutta silti niin tunnelmallinen Szimpla.


(http://www.szimpla.hu/)

Kevät on jo saapunut tänne Budapestiin ja eilenkin sää oli mitä parhain. Aurinko paistoi lähes koko päivän. Tällaiset päivät ovat mielestäni mitä parhaimpia lähteä lenkkeilemään ympäri Margitszigetiä, joka on siis 2,5km pitkä saari keskellä Tonavaa. Sateisia päiviä varten olen hankkinut kuntosalikortin, mutta täytyy tunnustaa, etten ole käynyt siellä yhtä usein kuin ehkä aluksi suunnittelin käyväni.

Shoppailumahdollisuudet ovat melko hyvät täällä Budapestissa ja ostoskeskuksia on useita. Valitettavasti hinnat eivät kuitenkaan ole Suomen hintoja kovinkaan paljon edullisemmat. Kaikennäköistä täältä on kuitenkin löytynyt. Tässä kuva muutamista kengistä, jotka olen tähän mennessä hankkinut (lisäksi jouduin tietenkin hankkimaan myös juoksulenkkarit sekä kengät kuntosalille).



Tutustuin erääseen saksalaiseen lääkisopiskelijaan, Andyyn ollessani lastensairaalassa harjoittelussa. Hän teki osastolla omaa harjoitteluaan. Andyn ystävä Daniel tuli puolestaan viime viikolla tänne Budapestiin käymään ja tänään he matkustivat yhdessä takaisin Saksaan. Sunnuntaina minä ja eräs suomalainen ensihoitajaopiskelija Niina liityimme heidän seuraansa, kun he olivat menossa vierailemaan museossa nimeltä "House of Terror". Museossa oli hyvin esitelty Unkarin osuutta niin Natsi-Saksan kuin Neuvostoliitonkin aikaan. Toisaalta museo oli hyvin koskettava. Museon pohjakerroksessa, kellarissa, pystyi puolestaan tutustumaan vankityrmiin sekä kuulusteluhuoneisiin, joissa Unkarin kommunistinen salainen poliisi,ÁVH, suoritti kuulusteluja, kidutuksia sekä teloituksia. Museo oli hyvin koskettava ja voinkin sitä suositella, joskaan en ehkä kaikkein herkimmille.

Maanantaina kävimme saman porukan kanssa katsomassa auringonlaskua Buda Hillilta. Tämä on mielestäni ehkä yksi parhaimmista paikoista. Auringon laskettua ylhäältä voi nähdä kaupungin toisen puolen, Pestin, valaistuna. Tässä kuva Linnavuorelta (jonka olen tosin napannut jo viime kesän matkallani).



Eilen meidän oli tarkoitus mennä yhdessä vielä paikalliseen Heurekaan, mutta valitettavasti museo oli juuri menossa kiinni, kun pääsimme paikalle. Poikien viimeisen illan kunniaksi päätimme mennä museon sijaan yhdelle. Muun porukan houkuttelemana jouduin kokeilemaan oluen juontia ja voin olla tyytyväinen lopputulokseen: Sain juotua elämäni ensimmäisen kaljan kokonaan itse (0,5l):D! Koska suomalaiset (eivätkä selvästikään myöskään saksalaiset) tunne käsitettä "mennä yhdelle", päädyimme vielä Budapestin halvimpaan kapakkaan juomaan Pálinkaa, joka on perinteinen unkarilainen brandy. Muutaman Pálinkan olisi ehkä voinut jättää juomatta, sillä aamulla oli aikainen herätys. Toisaalta ilta oli poikien viimeinen Budapestissa. Näin huipputyyppejä en ole tavannut vähään aikaan. Täytyy tunnustaa, että heitä tulee täällä ikävä <3

perjantai 13. maaliskuuta 2009

Harjoittelu National Health Care Centerissa

Sairaala, jossa olen ollut viimeiset neljä viikkoa harjoittelussa, on ollut aivan mieletön. Rakennus on vain kaksi vuotta vanha ja sen kyllä huomaa. Leikkaussalit ja teho-osastot, joissa olen päässyt vierailemaan, ovat olleet suoraan sanottuna upeat ja modernit. Lisäksi käytössä on huippuvälineet sekä osaava henkilökunta. Kuulinkin, että sairaala on yksi Unkarin parhaimmista ja sinne lähetetään potilailta muualtakin Unkarista, eikä ainoastaan Budapestista ja sen lähiseuduilta. Moderneista välineistä ovat esimerkkinä nämä robotit, jotka kuljettavat osastoille muun muassa pyykkiä, aterioita ja lääkkeitä. Tällaisia en ole nähnyt edes missään sairaalassa Suomessa!




Kovin paljon emme ole täälläkään sairaalassa päässeet Emmin kanssa tekemään, sillä koska emme ymmärrä kieltä, emme voi juurikaan olla potilaiden kanssa kontaktissa. Olemme kuitenkin päässeet seuraamaan vaikka mitä (luomen poistoja, rintaleikkauksia, plastiikkakirurgisia ja ortopedisia leikkauksia, urologisia toimenpiteitä, tähystyksiä jne.). Kanylointia olemme päässeet harjoittamaan useita kertoja, minkä olemme kokeneen hyvänä juttuna, sillä ainakin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri, HUS, on kieltänyt kanyloinnin kokonaan sairaanhoitajaopiskelijoiden osalta. Olen myös päässyt kokeilemaan Larynx-maskin asettamista potilaalle sekä sen poistamista. Työtehtävät hoitajien ja lääkäreiden kesken eivät ole niin selkeästi jaoteltu kuin Suomessa, vaan täällä kirurgi saattaa aivan hyvin ajella potilaalta ihokarvat leikkurissa tai pestä leikkausalueen. Anestesialääkäri saattaa puolestaan jäädä leikkaussaliin täyttämään ane-kaavakkeita, vaikka häntä ei enää itse operaation aikana tarvittaisikaan. Englantia puhuvat pääasiassa lääkärit, mutta myös muutamat hoitajat. Pääasiassa sairaalassa työskentelevä henkilökunta on ollut meille todella ystävällistä ja he ovat pitäneet meistä hyvää huolta.

Vaikka tilat ovat upeat ja henkilökunta ammattitaitoista, on sairaalassa kehitettävääkin. Potilaan yksityisyyttä ei kunnoiteta sairaalassa lainkaan yhtä tarkasti kuin Suomessa. Potilaspaperit ovat usein muidenkin kuin henkilökunnan ja potilaiden silmien nähtävissä ja potilaiden asioista saatetaan puhua melko avoimesti, muulloinkin kuin potilaan läsnäollessa esimerkiksi omaisille ja jopa täysin vieraiden ihmisten kuullen.

Asiasta kymmenenteen.. Olen jutellut kesätöistä monien ystävieni kanssa, jotka opiskelevat kaupallisella alalla ja käsittääkseni tilanne on melko huono taloudellisen taantuman vuoksi. Tällä kertaa täytyy kuitenkin sanoa, että olen tyytyväinen uravalintaani, sillä olen saanut sovittua itselleni jo kolme työhaastattelua palattuani Suomeen. Meilahdesta oltiin valmiita palkkaamaan minut suoraan puhelimitse. Ainakaan en siis usko jääväni ilman töitä ensi kesänä...

lauantai 7. maaliskuuta 2009

Bratislava!

Päätimme tehdä kämppisteni Rebeccan ja Anniinan kanssa päiväreissun Bratislavaan lauantaina. Matkustimme jälleen Orangewaysin bussilla, jonka olimme jo Wienin reissulta kokeneet hyväksi ja luotettavaksi. Matka kesti noin kaksi ja puoli tuntia, eikä hintakaan ollut kovin paha (meno-paluu n.11€).

Olimme katsoneet säätiedotusta, joka lupasi lauantaille sadekuuroja. Ajattelimme kuitenkin, etteivät pienet sadekuurot meitä lannista. Totuus oli kuitenkin toinen, sillä vettä satoi koko päivän. Lisäksi tuuli oli todella kova. Sinnikkäinä päätimme kuitenkin kavuta kukkulalle katsomaan Bratislavan linnaa, joka harmiksemme oli kuitenkin remontissa. Tässä kuitenkin lyhyet videoterveiset Bratislavan linnalta:





Kiertelimme jonkin verran vanhaa kaupunkia, joka oli täynnä pieniä kahviloita. Suurin osa ajasta kuluikin kahvikupin ääressä. Kun nälkä yllätti, päädyimme slovakialaiseen ravintolaan syömään. Käsittääkseni Slovakia ei ole mikään herkkusuun paratiisi, mutta onnistuimme kuitenkin valitsemaan melko hyvät ateriat. Yksi tyypillinen slovakialainen perinneruoka on kermapohjainen valkosipulikeitto, jota uskaltauduimme alkupalana kokeilemaan. Lautasen sijasta keitto tarjoiltiin koverretussa leivässä. Melko hauska idea!



Saimme kuulla tarjoilijaltamme ostoskeskuksesta, jonne ajattelimme mennä pistäytymään. Vanhassa kaupungissa liikkeitä oli todella vähän ja ne olivat hintatasoltaan melko kalliita. Ostoskeskukseen oli kuitenkin 20 minuutin kävelymatka, joten pysähdyimme matkalla jälleen kahville. Kahvilassa tapasimme Anniinan tuttavan Ollin, joka liittyikin myöhemmin seuraamme ja matkusti kanssamme Budapestiin. Ollilta saimme kuitenkin kuulla, että kuten monissa Itä-Euroopan maissa myös Slovakiassa liikkeet ovat kiinni lauantai-iltapäivästä maanantai-aamuun. Päätimme siis hylätä shoppailu-ajatuksen. Viimeiset tunnit saimme kulutettua kuitenkin Tescossa, joka on aivan valtava brittiläinen tavarataloyritys (hieman verrattavissa meidän Citymarketteihin ja Prismoihin).



Bussi Budapestiin lähti 19.30, eikä kestänyt kauaakaan, kun olimme kaikki jo unessa. Budapestin bussiasemalta otimme vielä metron kotiin. Metrossa tapasimme kuitenkin kolme karttaa tutkivaa nuorta kiinalaista, joten kysyimme, mikäli he tarvitsisivat apua. Olli oli tarkkasilmäinen ja huomasi yhdellä heistä Helsingin yliopiston kirjakaupan kassin. Pian selvisikin, että heistä kaksi opiskeli Helsingin yliopistolla ja että he olivat opiskelleet suomen kieltä Pekingissä, Kiinassa jo useamman vuoden ajan. Suomessa he olivat olleet puolisen vuotta. Täytyy sanoa, että he olivat tehneet ahkeraa työtä, sillä näin sujuvaa suomea en ole kuullut vielä monenkaan ulkomaalaisen puhuvan! Muutenkin todennäköisyys törmätä Budapestissa kiinalaisiin, jotka puhuvat suomea, on äärimmäisen pieni! Tuntuu hauskalta ajatukselta, että ilman muovikassia emme todennäköisesti olisi saaneet edes tietää heidän opiskeluistaan Suomessa!

keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Rosvot


Itä-Eurooppa on usein tunnettu, paitsi pääkaupungeistaan, myös rikollisuudestaan. Melkeinpä oli ennalta arvattavissa, että jos ei itseltä, niin vähintään joltain kaverilta varastettaisi näiden kolmen kuukauden aikana jotain. Näin pian emme kuitenkaan olisi uskoneet, että suomalaiset kaverimme, jotka saapuivat Budapestiin vasta muutama viikko sitten, tulisivat ryöstetyiksi. Tapa oli kaiken lisäksi vielä melko epämiellyttävä ja törkeä, sillä ryöstö tapahtui yöllä heidän nukkuessaan. Aamulla tytöt huomasivat ulko-ovensa olleen auki sekä kannettavien tietokoneidensa kadonneen keittiön pöydältä. Mukaan olivat lähteneet myös rahat lompakoista (kortit oli jätetty) ja iPod. Onneksi molemmilta löytyi matkavakuutus, joka toivottavasti korvaa edes osan heidän menettämistä tavaroistaan. Kaikista inhottavimmalta varmasti tuntuu kuitenkin ajatus, että joku on hiippaillut heidän asunnossaan, heidän ollessa täydessä unessa. En halua edes ajatella, mitä olisikaan tapahtunut, mikäli jompi kumpi olisi herännyt. Tällaiset tapaukset pysäyttävät päivärytmin aina hetkeksi ja mielessä pyörii koko ajan lause "Mitä jos..?"

sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Viikonloppu ja 7 Pounds

Arkipäivät menevät täällä Budapestissa todella nopeasti ja vaikka pääsisinkin harjoittelustani aikaisin pois, tuntuu, ettei päivässä kerkeä siltikään tehdä kovin paljon. Perjantaina saimme kutsun tutorimme Zsuzsan ja tämän poikaystävän Robertin järjestämiin juhliin, joissa päätimme mennä käväsemään. Porukkaa oli kutsuttu melko paljon ja tunnelma oli hyvä! Koska en ole vielä tähänkään päivään mennessä opetellut oluen juontiin, olen tyytynyt maistelemaan täällä paikallisia viinejä. Juhlissa kuitenkin kaverini Maiju keksi uuden shotin, joka on ehkä parhaimman makuinen ikinä, sillä viina ei maistu siinä ollenkaan. Ainut mitä shottiin tarvitsee on vodkaa ja karkkijauhetta. Karkkijauhe nuolaistaan kädestä Tequilan tapaan ja raaka vodka hörpätään päälle. Kuulostaa ällöttävältä, mutta kannattaa kokeilla ;)


Tällaisissa juhlissa monilla on yleensä aina kamera mukana, niin oli myös itselläni. Seuraavana päivänä oli kuitenkin raivostuttava tunne, kun Facebookiin oli ilmestynyt useita edellisen illan aikana otettuja kuvia, joissa myös oma naama näkyi, eikä aina edes kovinkaan edustavana. Kaiken lisäksi oli sovittu, ettei kuvia laiteta nettiin. Käsittääkseni valokuvien lisääjän tulisi aina varmistaa muilta kuvissa esiintyviltä henkilöiltä lupa kuvien levittämiseen, mutta tässä tapauksessa minulta ei ainakaan kysytty yhtään mitään. Joka tapauksessa poistin kuvien laittajan kaveriluettelostani, pohtikoon itsekseen syytä..

Muuten ilta oli oikein onnistunut. Jatkoimme vielä B Seven-nimiseen baariin pienen tyttöporukan kanssa. Vaikka hauskaa oli, olisi baarin melkein voinut jättää välistäkin. Vanhat brittimiehet(ja tarkoitan tällä nyt lähinnä 50v. miehiä) yrittivät iskeä meitä. Taisivat luulla meitä unkarilaisiksi naisiksi ja olivat hieman ihmeissään, kun englantilaiset miehet eivät kelvanneetkaan.. Poistuimme baarista joskus kahden jälkeen.. Kotiin ei ollutkaan aivan helppo löytää, teimme kotimatkaa varmaankin 45 minuuttia, vaikka todellisuudessa matkaa olisi ollut vain muutama kilometri..





Lauantai-iltana päätimme puolestaan mennä elokuviin. Täällä Unkarissa monet elokuvat ovat dubattuja ja käsittääkseni dubbauksella on täällä melko pitkä perinne. Lähiteatterissamme pyöri kuitenkin Will Smithin tähdittämä elokuva "7 Pounds", jota ei ollut dubattu! Elokuviin mennessä minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä, mistä elokuva kertoo. Täytyy jopa tunnustaa, että luulin meneväni katsomaan komediaa. Toisin kävi ja nenäliinat olisivat olleet tarpeen. Näin surullista leffaa en ollutkaan vähään aikaan nähnyt! Täytyy kuitenkin sanoa, että hyvä leffa ja erilainen juoni, vaikka jättikikin hieman surullisen fiiliksen.



Täytyy vielä lisätä, että leffateatteri oli todella hieno ja sijaitsi uuden WestEnd-kauppakeskuksen ylimmässä kerroksessa. Yhtä suurta valkokangasta en ollut myöskään nähnyt aiemmin yhdessäkään leffateatterissa, edes Suomessa. Ja mikä parasta, opiskelijakortilla sai elokuvasta alennusta. Maksoimme leffasta vajaa 1000 Unkarin forinttia, joka vastaa noin kolmea euroa! Hieman halvempaa tämä leffassa käynti täällä Unkarissa kuin Suomessa :D