Balaton, "Mutainen helmi"

Varsinaisena toiseksi viimeisenä päivänämme päätimme tehdä kämppisteni Emmin ja Rebecan sekä muutaman muun suomalaisen tytön kanssa päiväretken Balaton-järvelle, jota niin moni paikallinen oli meille kehunut. Balaton on tunnettu Keski-Euroopan suurimpana lätäkkönä, jonka vesi näyttää kimmeltävän siniseltä. Se onkin Unkarin suosituin matkakohde heti Budapestin jälkeen. Balaton-järven lempinimelle on kuitenkin syynsä, sillä lähemmin tarkasteltuna pitkän ja matalan järven veden väri vaihtelee vaaleankeltaisesta maitokahvin ruskeaan. Lähdimme matkaan heti aamusta, klo. 7.00 junalla ja saavuimme perille noin klo.10.30. Meno-paluun hinta opiskelijalle oli noin 2020 HUF eli noin 6,80€. Suomessa en tällä hintaa saisi edes meno-paluulippua Helsinki-Vantaa välille.



Hyppäsimme junasta pois Balatonfüred-nimisellä asemalla, joka tuntui olevan erityisesti turistien suosiossa. Balatonfüredin sanotaan olevan järven pääkaupunki ja uusia hotelleja sekä turisteille suunnattuja ravintoloita ja matkamuistomyymälöitä oli joka puolella! Rantaa komistivat valtavat huvijahdit ja purjeveneet.



Koska turistikausi ei ole aivan vielä käynnissä ja kaiken lisäksi oli maanantai, saimme nauttia Balaton-järven rauhasta. Balatonfüred oli melko nopeasti nähty, joten hyppäsimme bussiin, joka kuljetti meidät lähikylään nimeltä Tihany. Tarkoituksenamme oli vuokrata polkupyörät jommasta kummasta kaupungista ja kiertää hieman järveä, mutta valitettavasti emme löytäneet auki olevaa pyörävuokraamoa, jossa joku olisi meitä ymmärtänyt. Tihany paljastui oikein sieväksi pikkukyläksi, joka tosin sekin oli melko nopeasti nähty. Maisemat täältä olivat upeat. Turismin jäljet näkyivät tosin melko selvästi myös tässä kylässä.





Mielestäni päivä näiden kahden kylän näkemiseen riitti vallan mainiosti. Sää oli hieman pilvinen, mutta paikoitellen aurinkokin vilahti. Hauska reissu kuitenkin, kiitos kaikille matkaseuralaisille!

(apuna käytin nettisivua: http://www.hs.fi/matkailu/artikkeli/Mutainen+helmi/HS20070811SI1ME01p83)

Läksiäiset

Kolme kuukautta täällä Unkarissa on vierähtänyt älyttömän nopeasti. Tuntuu, että vasta äsken juhlimme tupaantuliaisiamme ja nyt olikin jo läksiäisten vuoro. Tupa oli täynnä niin suomalaisia kuin ulkomaisiakin vaihto-opiskelijoita, mutta iloksemme saimme myös muutamia paikallisia paikalle! "Flatpartyissä" eli niin kutsutuissa kotibileissä, joihin olemme päässeet osallistumaan, on ollut tapana, että jokainen tuo mukanaan jotain pientä suolaista, mahdollisten omien juomien lisäksi. Tällä kertaa myös me lisäsimme kutsuumme "BYOB and some snacks", mutta päätimme kuitenkin valmistaa myös itse jotain pientä juhliimme. Koska meillä ei ole asunnossamme uunia, lainasimme muutaman kaverimme keittiötä ja menimme heidän luokseen valmistamaan pullia, kinkkupiirakkaa sekä feta-punasipulipiirakkaa. Kaikki kävivät juhlissamme hyvin kaupaksi, ja saimme paljon kehuja.





Kämppiksiäni tulen täältä Unkarista ehdottomasti kaipaamaan. Jokaisella meistä on ollut omat vaikeat hetkemme täällä Unkarissa, mutta vaikkemme kaikki alun alkaen tunteneet toisiamme, olemme jakaneet niin iloja kuin suruja yhdessä, ja täytyy sanoa, että heistä on tullut minulle todella hyviä ja tärkeitä kavereita. Ikävä tulee erityisesti yhteisiä aamupalahetkiä! Välillä heidänkin kanssaan on kuitenkin saanut olla sanoistaan tarkkana ja varoa, ettei vahingossakaan loukkaa toista. Omia tyttöjä Suomessa (+ yksi Ausseissa), joiden kanssa voi jakaa aivan kaiken, on kuitenkin jo kamala ikävä <3 En malta odottaa yhteisiä kahvihetkiämme, nähdään pian!

Tippaaminen

Kuten melko monessa maassa, myös Unkarissa, on soveliasta tipata lähes kaikkialla (esimerkiksi takseissa, ravintoloissa, kampaamoissa) ja käsittääkseni tipit muodostavat melko suuren osan palvelualojen henkilöstön palkoista. Monissa paikoissa tippi on lisätty usein laskun loppuun (n.10-15%), jolloin ekstraa ei enää sen päälle tarvitse laittaa.

Tavallisesti tipin jättäminen on ele, joka viestii, että asiakas on tyytyväinen ja valmis maksamaan hiukan pyydettyä enemmän. Kuitenkin tuntuu, että joissakin paikoissa tarjoilijat odottavat saavansa enemmän, mikäli tippiä ei ole lisätty laskun loppusummaan, siitä huolimatta että palvelu on ollut surkeata. Hyvä esimerkki sattui jokin aika sitten kämppisteni ollessa kahvilassa, jossa tarjoilija käyttäytyi todella tökerösti. Menut paiskattiin pöytään, eikä tarjoilija ollut liian palvelualtis muutenkaan. Yksi kämppiksistäni koki palvelun sen verran ikävänä, että päätti olla tippaamatta lainkaan ja maksaa tasan sen summan, joka laskuun oli kirjattu, jolloin tarjoilija ilmoitti suuttuneena: "This is not enough!". Kämppikseni ilmoitti tippaavansa ainoastaan hyvästä palvelusta ja tämä ei sitä hänen mielestään ollut. Tarjoilija suuttui entistä enemmän. Mielestäni kämppikseni toimi täysin oikein, sillä jonkinlaista ammattitaitoa ja palvelualttiutta täytyy asiakaspalvelussa työskentelevän omata siitäkin huolimatta, että asiakaspalvelukulttuuri on täällä erilainen kuin meillä Suomessa. Kaupoissa apua saa harvoin englanniksi, mikäli sitä tarvitsee ja tavalliset ruokakaupan kassat näyttävät usein enemmän kuin tympääntyineiltä, eikä heitä ei voi tosiaan kehua asiakaspalvelun ammattilaisiksi. Palautetta eivät kerää juuri muut kuin hotellit, joten se tuntuu olevan melko länsimaalainen tapa. Suomeen on kuitenkin kiva palata ja päästä asioimaan kaupassa, jossa kaupan kassalta saa usein hymyn sekä hyvänpäiväntoivotuksen. Suomessa ei myöskään enää tarvitse ihmetellä, tuleeko tipata vai ei ja jos, niin kuinka paljon.

Vaikeuksia

Vaikka olenkin viettänyt täällä Unkarissa aivan mieletöntä aikaa, on tielle sattunut myös monia, monia ongelmia. Etenkin vaihtomme alun koimme erittäin vaikeana. Alun perin minun ja kämppikseni Emmin oli määrä saapua tänne Budapestiin vasta maaliskuun alussa ja olla siten toukokuun loppuun asti, mutta koska tänne saapui koulustamme myös muutama muu suomalainen opiskelija toisen ohjelman kautta, meiltä kysyttiin, mikäli meidän olisikin mahdollista saapua jo helmikuussa ja lähteä siten jo huhtikuun lopussa Suomeen. Tämä kuulosti oikein hyvältä vaihtoehdolta kesätöitä, opinnäytetyötä yms. ajatellen, joten suostuimme tähän ilomielin. Tieto ei kuitenkaan ollut saavuttanut kaikkia, minkä vuoksi opettajamme Vera sekä kv-koordinaattorimme Gábor olivat meidän saapumisestamme hieman ihmeissään. Seuraava ongelma olivat ne kuuluisat medical papersit, joita emme olleet ottaneet Suomesta mukaamme, sillä koulun puolesta meidän annettiin ymmärtää, ettemme niitä tarvitsisi. Täällä meistä otettiin kuitenkin yhtä jos toista näytettä (verinäytteet, EKG, Thorax-röntgen, verenpaine, virtsa- ja ulostenäyte, MRSA-näyte jne.). "Hämmästyksekseni" sain todeta olevani täysin terve. Mitä nyt lääkäri hinkkasi omaa jalkoväliään ja sanoi: "Maybe too little iron.." tarkoittaen luultavasti liian alhaista hemoglobiiniani.

Luulimme ohjelmamme olevan täysin selvä, kunnes saimme lopullisen version kv-koordinaattoriltamme. Tässä versiossa ohjelmamme oli tarkoitus loppua vasta toukokuun puolessa välissä. Olimme ystävällisesti yhteydessä Gáboriin ja vastaukseksi saimme melko töykeän viestin:

"However, I have to tell you that cancelling your last 3 weeks' programme
causes a bit of a headache for (both the host institution and) Vera. As you may know it's not very easy to organize hospital/clinical placements not just in Hungary but
anywhere in the world. So it causes a little inconvenience in our relationship but the what is much more unpleasant are the administrative
issues related to the reorganization."

Kaikista hauskinta on se, että opettajamme ovat nähneet vaivaa etsiään meille harjoittelupaikkoja ja siltikin olemme kulkeneet viimeiset viisi viikkoa sairaanhoitajaopiskelijoina fysioterapeuttien perässä. Enää emme voi muuta kuin nauraa koko jutulle!

Lisäksi kieliongelmia täällä on ollut enemmän kuin riittävästi ja täytyy sanoa, että hieman ihmetyttää, miten tänne voidaan edes lähettää opiskelijoita. Aluksi koulumme lupasi meille kielikurssin, mutta kun kurssin hinta paljastui, perääntyi koulu välittömästi. "Hyvin te siellä englannilla pärjäätte" kuului muutamankin opettajan suusta. Noh, tiedä häntä, mutta mikäli englannilla ei ole pärjätty, niin melko pitkälle sitä pääsee myös ilmeillä ja eleillä. Unkarin kieltä ei ole juurikaan tarttunut korvien väliin, muutamia sanoja lukuun ottamatta (kiitos, kyllä/ei, tiedän/en tiedä ja muutamia viikonpäiviä, numeroita jne..) Selkeimmin mieleeni on kuitenkin jäänyt sana "Persze" (=tietysti), jota nämä unkarilaiset hokevat jatkuvasti.

Paitsi, että olemme päässeet taistelemaan kouluun ja harjoitteluun liittyvistä asioista, olemme myös turhautuneet muutaman kerran asuntoomme liittyvissä jutuissa. Lamppuja olemme joutuneet vaihtamaan muutamia kertoja ja vaikka se kuulostaa sellaiselta toimenpiteeltä, jonka nainenkin voi hoitaa, ei se ole ollut liian helppoa, sillä huoneet ovat todella korkeat. Lisäksi olemme päässeet vaivaamaan putkimiestä sekä lukkoseppää. Vuokranmaksu ei ole hoitunut aivan niin helposti kuin olisimme toivoneet ja tämänkin kuun vuokra on vielä maksamatta, sillä emme ole sopineet mitään erityistä vuokranmaksupäivää vuokraisäntämme kanssa.



Huomenna saamme Emmin kanssa viimeisen vieraamme tänne Budapestiin, koulukaverimme Annen. Perjantaina tarkoituksenamme olisi järkätä kämppisteni kanssa Farewell-partyt toisille vaihtareille sekä muille ihmisille, joihin olemme täällä vaihtomme aikana tutustuneet. Lauantaina yritämme puolestaan kaivaa jostain päin Budapestia sporttipubin, jonne voisimme mennä kannustamaan Suomen jääkiekon mm-joukkuetta :D! Maanantaille suunnitelmissa olisi puolestaan vielä päiväreissu Balaton-järvelle, joka on kuulema upea paikka!

Kotihoito

Viimeiset neljä viikkoa olemme olleet Emmin kanssa harjoittelussa kotihoidossa. Täällä Unkarissa kotiin on mahdollista saada sairaanhoitajien lisäksi fysioterapeutteja ja jopa puheterapeutteja. Koska tämän alueen sairaanhoitaja ei puhu lainkaan englantia, olemme olleet kahden paikallisen fysioterapeutin, Istvanin sekä Zsuzsien, mukana kotikäynneillä. Ensimmäisellä viikolla olin Zsuzsien kanssa ja Emmi Istvanin. Seuraavalla viikolla vaihdoimme ohjaajia jne. Molemmat fysioterapeutit ovat todella mukavia ja puhuvat hyvin englantia. Sairaanhoitajan, Mariannen, mukaan pääsimme ainoastaan kahtena kertana.

Vaikka emme opiskelekaan fysioterapeuteiksi, emmekä ehkä saaneet siksi harjoittelusta saman verran irti, pidin tätä kokemusta erittäin hyvänä. Opiskelijavaihtoon lähtemisessä ei ole aina kyse uusien asioiden oppimisesta, vaan vaihto on myös uuteen kulttuuriin tutustumista ja sen oppimista. Paitsi, että pääsimme seuraamaan, minkälaista fysioterapiaa potilaat harjoittavat kotona, pääsimme myös näkemään, miten paikalliset ihmiset täällä asuvat ja elävät. Hämmästyksekseni ainoastaan muutama ihminen kieltäytyi päästämästä meitä koteihinsa. Koti koetaan usein omana ja intiiminä, turvallisena paikkana, eikä sinne tavallisesti haluta päästää kovin ulkopuolisia ihmisiä, joten ymmärrän tämän asian täysin.

Kotihoidon piirimme sijaitsi melko kaukana keskustasta, lähiössä, jonne Kõbànya-Kispestin metroasemalta bussimatka kesti vielä noin tunnin verran. Havainnollistaakseni sijaintia laitan tähän metrokartan. Budapestissa on mielestäni valtavan hyvä julkisten kulkuyhteyksien verkosto. Metrot kulkevat melko pitkälle asti. Lisäksi täällä näkee ratikoita, busseja, junia sekä johdinautoja. Maksan omasta opiskelijan kuukausikortistani 3550HUF eli vajaa 13€.



Neljän viikon aikana olen päässyt näkemään kaikenlaisten ja eri ikäisten potilaiden kuntoutusta. Osa on ollut edelleen työssäkäyviä, joille on saatettu tehdä esimerkiksi polvi- tai lonkkaleikkaus, osa on puolestaan saanut aivohalvauksen ja tarvitsevat sen vuoksi kuntoutusta. Osalla on puolestaan tavattu osteoporoosia ja liikuntavaikeuksia esimerkiksi luiden tai nikamien murtumien vuoksi, minkä vuoksi he saavat fysioterapiaa. Myös kehitysvammaisen nuoren pojan fysioterapiaa olen päässyt seuraamaan. Täällä Unkarissa on hyvin yleistä, että esimerkiksi vanhuksia hoidetaan kotona, tavallisimmin omaishoitajana toimii joko potilaan aviopuoliso tai lapset. Vanhainkotia pidetään lähes viimeisenä vaihtoehtona, eikä siitä ole yleisesti kovin positiivista mielikuvaa. Harjoittelumme aikana näimmekin useita potilaita, jotka itse luokittelisin jo meillä Suomessa terveyskeskuksen vuodeosastolle. Unkarin valtio tukee omaishoitajia pienellä rahasummalla ja fysioterapeutti Zsuzsien mukaan moni ihmisistä valitsee kuitenkin tämän rahasumman, mikäli on itse työtön.

Paitsi että pääsimme seuraamaan fysioterapiaa, pääsimme myös tutustumaan unkarilaisten koteihin. Täytyy sanoa, että perheen varakkuus näkyy melko selvästi asumisessa. Esimerkiksi kehitysvammainen poika asui pienessä, vanhassa kerrostalokaksiossa tämän äidin sekä isän, kahden sisaruksen ja heidän pienten lasten kanssa. Lisäksi talouteen kuului aivan valtavan kokoinen koira. Toisaalta pääsimme näkemään myös viimeisen päälle huollettuja omakotitaloja, joiden alakerrasta paljastui kuntosali tai uima-allas, valtava laajakuva-tv, pihalta mona autoa jne. Muistan lukeneeni jokin aika sitten Helsingin Sanomien julkaiseman artikkelin Unkarin terveydenhuoltojärjestelmästä. Lähinnä artikkeli käsitteli terveysdenhuoltohenkilöstön huonoja palkkoja ja kirjekuoria, jotka potilaat jättävät esimerkiksi leikkauksen tehneelle kirurgille palkkioksi, eräänlaisena tippinä tehdystä työstä. Artikkelin mukaan nämä tipit muodostivatkin lopulta melko suuren osan lääkärin palkasta. Näitä tällaisia kirjekuoria olen myös nähnyt kotihoidossa. Suoraan en ole asiasta kehdannut kysyä ja olenkin mieluummin ollut asiasta hiljaa sekä esittänyt kuin en olisi huomannutkaan koko kirjekuorta. Vaikka olen pitänyt unkarilaisia hieman töykeinä, enkä tosiaan minään asiakaspalvelun ammattilaisina, ovat nämä unkarilaiset ihmiset, joiden luona olen päässyt vierailemaan, olleet todella ystävällisiä ja vieraanvaraisia. Vain harvan kanssa olen kuitenkin onnistunut kommunikoimaan englanniksi, minkä vuoksi koenkin, että olisin saanut harjoittelustani enemmän irti, mikäli olisin ymmärtänyt kieltä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin hieno kokemus! Harjoitteluni kotihoidossa näiden fysioterapeuttien kanssa päättyi siis tänään, torstaina, ja viimeisen päivän kunniaksi kotihoidon ylihoitaja, Joli, vei minut, Emmin, Zsuzsien sekä Istvanin, ravintolaan lounaalle, minkä yhteydessä keskustelimme kokemuksistamme. Kiitokset vielä Zsuzsielle ja Istvanille, joiden mukana saimme kulkea :)

Mielenosoitus 14.4

Eilen illalla saimme kokea hetken jännitystä, kun parlamenttitalon läheisyyteen oli kerääntynyt valtava määrä ihmisiä osoittamaan mieltään Unkarin uutta pääministeriä Gordon Bajnaita vastaan. Paitsi, että ulos oli kerääntynyt valtava määrä ihmisiä, saapui paikalle myös bussilasteittain mellakkapoliiseja. Turorimme Zsuzsan poikaystävä Róbert soitti jopa meille ja kehoitti pysymään sisällä koko illan.





Täytyy tunnustaa, etten ole tutustunut Unkarin politiikkaan aiemmin lainkaan. Kuitenkin muutamien unkarilaisten henkilöiden jututtujen perusteella mielenosoituksessa oli lyhennetysti kyse siitä, että entinen pääministeri Ferenc Gyurcsány on paikallisten mukaan huijari. Uusi valittu pääministeri on puolestaan entisen pääministerin nuoruudentuttu, minkä vuoksi ihmiset eivät tunne kovin suurta luottoa uutta pääministeriä kohtaan. Unkarin sanotaan muutenkin olevan pahimmassa talouskriisissä 20 vuoteen ja Gyurcsanyin hallitus joutuikin neuvottelemaan Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä 25:n miljardin dollarin hätälainan estääkseen valtiontalouden romahduksen. Ratkaisuksi Unkarin taloudelliseen kriisiin, uuden pääministerin uskotaan jäädyttävän julkisten alojen palkannousun kahdeksi vuodeksi, lopettavan valtion tuen asunnon ostajille sekä leikkaavan lapsilisiä, äitiyspäivärahaa ja tukea maanviljelijöille. Protestoijat vastustivat lähinnä Bajnain suunnittelemia leikkauksia yhteiskunnan tukiin.

Pysyttelimme loppuillan sisätiloissa, sillä ulkona alkoi ukkostaa ja vettä sataa kaatamalla. Käsittääksemme mielenosoitus päättyi kuitenkin suht rauhallisesti, vaikka osa ihmisistä vaikutti jo päivällä todella vihaisilta.

Pääsiäinen

Näin aurinkoista ja lämmintä pääsiäistä en olekaan vähään aikaan päässyt viettämään. Lämpötila on kohonnut joka päivä yli 20 asteen! Viime keskiviikkona sain tänne Budapestiin vieraakseni äitini Seijan, siskoni Elinan ja Ennin sekä tätini Leenan. Vaikka pieniä erimielisyyksiä oli lähes joka päivä, uskon, että heidän reissunsa oli ihan onnistunut ja kaikilla oli melko kivaa.

Pääsiäinen on Unkarissa tärkeä ja uskonnollinen juhla, sillä suurin osa väestöstä kuuluu katoliseen kirkkoon. Koska ohjaajallani Zsuzsalla oli pääsiäisloma, sain minäkin viettää lähes viikon vapaalla. Pitkäperjantai on Suomessa pyhäpäivä ja silloin lähes kaikki paikat ovat suljettu, mutta täällä Unkarissa sitä pidetään tavallisena arkipäivänä ja suurin osa ihmisistä työskentelee silloin. Myös kaupossa on normaalit aukiolot. Lauantaina suuntasimme päiväksi Wieniin. Kävimme muun muassa Schönbrunnin linnassa sekä pääsiäismarkkinoilla, jotka oli pystytetty aivan linnan läheisyyteen. Vaikka olen Wienissä käynyt jo kaksi kertaa aikaisemminkin, en ollut päässyt maistamaan Itävallan erikoisuutta, apfelstrudelia. Nyt on kuitenkin sekin herkku kokeiltu, olipas hyvää! Muuten päivä Wienissä meni sujui melko nopeasti kaupunkia kierrellessä.



Sunnuntai ja maanantai olivat pyhäpäiviä myös täällä Budapestissa ja lähes kaikki paikat olivatkin silloin kiinni, pääsiäismarkkinoita sekä viini-/jazz-festivaalia lukuun ottamatta. Kuulemamme mukaan Suomen pääsiäisnoidista sekä virpomisperinteestä poiketen, paikalliset nuoret miehet kuljeksivat pääsiäismaanantaiaamuna kaduilla suihkuttelemassa tyttöjä/nuoria naisia hajuvedellä tai vedellä. Vastineeksi miehet odottavat saavansa punaiseksi maalattuja pääsiäismunia. Tämän rituaalin kerrotaan pitävän naiset kauniina seuraavaan pääsiäiseen asti. Säästyimme parfyymituoksuilta (onneksi?), mutta toivotaan, ettei rituaalilla ole kovin suurta perää..!

Lämmin ilma sekä pääsiäinen ovat houkutelleet paljon turisteja Budapestiin. Myös kaikenlaisia soittajia sekä muita esiintyjiä on ilmestynyt katukuvaa. Eilen, maanantaina, saimme seurata aivan mahtavan ranskalaisen orkesterin esitystä Déak Ferenc Térin puistossa. Videopätkä ei ole kovin pitkä, mutta kappaleen pätkän voi tunnistaa olevan Estellen esittämä American Boy.



Perheeni lähti tänään kohti Helsinkiä. Enää kaksi viikkoa jäljellä. Aika loppuu kesken!